Thursday, December 19

Yasmine's Butchery




Olin juuri tullut kotiin puntilta, kun tanskalainen tuli kysymään jos haluan tulla mukaan S&T –markkinoille, sillä he ovat lähdössä sinne kymmenen minuutin päästä. Ehdin siinä ajassa juuri ja juuri vaihtaa vaatteet, meikata ja pakata laukku. Hiuksetkin olivat ihan märät suihkun jälkeen, joten pistin vain pipon päähän ja ei kun menoksi. Markkinoilla tanskalaiset menivät teettämään puvut itselleen, kun minä lähdin kiertelemään liikkeitä. Heti ensimmäisestä liikkeestä tuli laukku ostettua, jonka jälkeen aloin metsästämään Valentinon käsilaukkuja. Niitä löytyi todella harvasta liikkeestä, ja niin korkein hinnoin, että kaupat jäivät tekemättä. Haluamani laukku olisi maksanut yli sata euroa halvimmallaan, sillä se oli ”nahkaa”, ja parhainta laatua. Kun olin saanut tämän selville, kauppiaat melkein jo paljastivat sisänostohintansa. Sain myös tietää, että jos laukku on kaupassa rikki, he voivat palauttaa sen tehtaaseen.

Yli tunnin tanskalaiset olivat mitattavina ja kankaita valitsemassa. Kun he olivat valmiita otimme taksit ja lähdimme Yasmine’s Butchery –pihviravintolaan syömään. Sain viimeinkin perunamuusia, jota olen täällä kiinassa ollessa himoinnut pitkään. Muusin kanssa otin Mignon-pihvin ja sienikastiketta. Kahdensadan gramman pihvi oli aivan liian pieni, joten lopulta söin puolikkaan hampurilaisen, jota tanskalainen ei jaksanut syödä loppuun. Ravintolassa oli vielä torstai-diili meneillään, eli jälkiruoka tuli kaupan päälle. Paikka oli todella mukava ja kivasti sisustettu. Illan aikana se täyttyi kokonaan, eli olimme saapuneet hyvään aikaan, jotta meidän seitsenhenkinen porukka sai hyvän pöydän. Ravintola on sinänsä erikoinen, sillä ruokalistassa on kaksi haastetta: Paholaisen pihvi, eli kahden kilon pihvi lisukkeineen pitää syödä loppuun kahdessa tunnissa tai kolmen kilon hampurilainen, joka pitää syödä tunnissa. Jos jonkin näistä haasteista suorittaa annoksesta ei tarvitse maksaa mitään ja paholaisen pihvin syönyt saa palkinnoksi 130€. Mutta siis jos ei aikarajoitusten sisällä pysty syömään loppuun, ateriasta pitää maksaa.

                                 ☆★☆★☆★☆★☆★

I had just come back from the gym as one of the Danes asked if I wanted to join them to S&T –market. They were leaving in ten minutes so I had barley time to change, put on some make-up and back my bag. At the market all the Danish guys went to get tailor made suits, so I went off on my own to look for bags. I bought a bag in the first shop I went to and after that I started searching for Valentino bags. The few bags I found were higher quality, than what I usually buy, so the prices were way over my limit. After going to around ten shops I could start discussing the high price with the shop keepers. I almost found out what they have paid for the bags and I was even told that if a bag is broken, the sellers can return them to the factories. Most sellers were really friendly and I had a good time talking with them even though they didn’t sell the bag to me for the price I was ready to pay. At its highest I think the bag was around 2000RMB, but I could only get the price down to around 800RMB.


It took the Danes over an hour to get their measures taken and fabrics chosen and what else. After this we took taxis to Yasmine’s Butchery –steakhouse for dinner. I ordered a fillet Mignon with mashed potatoes and mushroom sauce. I even got half of one of the Danes hamburgers that he couldn’t finish, since my 200g fillet wasn’t enough for me. And since it was Thursday – free dessert day, I got a cranberry-cheese cake. The steakhouse has also some other interesting deals. If you want to get a free meal, you can go for one of the two challenges. One is to eat a 3kg hamburger in one hour or a 2kg steak with bread, mashed potatoes and salad in two hours. If the Devils stake challenge can be completed the restaurant will even give out 1000RMB. So this challenge is for those who need a meal and money. But if not everything is eaten on time, then the meal has to be paid for.