Sunday, December 1

Matkalla Suzhouhun

Hongqiao Railway Station
9.11.2013
Tanskalaiset olivat lähdössä yhdessä kiinalaisten oppilaiden kanssa Suzhouhun, joten minulta kysyttiin jos haluan tulla mukaan. Suzhou on kaupunki, joka sijaitsee Shanghain länsipuolella ja sitä kutsutaan Kaukoidän Venetsiaksi. Meidän oli tarkoitus tavata kiinalaiset Minxue ruoka-kadulla kello kuudelta aamulla. Olimme edellispäivänä päättäneet tavata respassa 5.45, jotta kävelisimme yhdessä sovittuun paikkaan. Siinä sitten istuin kello 5.55 vielä yksin ja luulin jo että kaikki olivat lähteneet. Lopulta kaksi tanskalaista ilmetyi paikalle ja kertoi, että muut olivat juuri heränneet. Kaikkien saapuessa paikalle olimme jo kolmekymmentä minuuttia myöhässä. Olin odottanut, että meidän mukaan tulisi noin 4-5 kiinalaista, mutta meitä odottamassa olikin yli kymmenen henkeä. Meille kerrottiin vaan, että mennään bussilla metrolle. Kerroin tanskalaisille, että normaalisti ottaessani bussin kaupunkiin matka kestää tunnin. Tämähän johti siihen, että tanskalaiset alkoivat heti valittamaan, että he ainakin ottavat taksin. Lopulta otimme kaksi taxia metroasemalle kun loput kiinalaisista tulivat perässä bussilla.

Otimme metron yhden pysäkin taaksepäin, ja meille vain kerrottiin että ”juoskaa seuraavaan metroon”. Olin ihan hämilläni sillä en tiennyt minne päin piti juosta, mutta tarkoitus oli siis vaan juosta toiseen metroon saadakseen istumapaikan. Koska jäin katsomaan minne muut juoksevat en saanut paikkaa. Metro oli melkein heti ihan täynnä ja edessä oli kahdenkymmenviidan aseman matka. Sain kymmenen minuutin jälkeen istumapaikan ja olin todella iloinen sillä moni seisoi melkein tunnin kestävän matkan minun nukkuessa istumapaikallani. Metrosta jäimme pois juna-aseman pysäkillä ja ihmisiä oli mieletön määrä kaikkialla. Yksi kiinalaista otti meidän passit ja joutui juoksemaan ylös alastulevia rullarappuja pitkin, jotta hän ehtisi mennä ostamaan lippuja meille ennen kun juna lähtee. Kiinalaiset olivat siis jo etukäteen ostaneet liput itselleen. 
Juna-asemalla oli täys kaaos. Juoksimme sinne tänne, vaikka meillä ei edes ollut lippuja.

Kukaan ei tiennyt mistään mitään, ja saadessamme tietää junan lähtevän viiden minuutin sisällä, tiesin jo ettemme ehtisi siihen millään. Puolet kiinalaista ottivat ensimmäisen junana juostessamme seuraavalle junalle. Tietenkin missasimme toisenkin junan koska meillä ei vieläkään ollut tuotu lippuja. Siinä sitten seisoimme taas odottamassa että mitä seuraavaksi tapahtuu. Lopulta jäljelle jäänyt kiinalainen toi lippumme ja juosten löysimme oikean portin. Jostain syystä jouduimme myös lopulta juoksemaan junaankin jotta ehtisimme sinne vaikka portilla seisoimme odottamassa 10minuuttia. Matka Suzhouhun kesti vähän yli 20 minuuttia, mikä oli aivan liian lyhyt aika nukkumiseen. Juna oli aluksi vähän niin kuin VRn ja lintsin junien välimuoto. Seisoimme radalla yhteensä varmasti kymmenen minuuttia ennen kun pääsimme matkaan ja rata oli alussa vähän vinossa, joten tuntui kun juna ajaa kallellaan. Eli yhteensä tämä häslinki koulusta Suzhoun juna-asemalle kesti yli neljä tuntia.

                                 ☆★☆★☆★☆★☆★
9.11.2013
The Danes were invited to join some Chinese student they had got to know to a trip to Suzhou. I joined the Danes and we were supposed to meet on Saturday in the lobby at 5.45AM so we could together walk to Minxue Rd and meet the Chinese students at 6 o’clock. After waiting in the lobby alone for some time I thought that they had already left, but 10min later two of the Danes showed up and told me that the rest had just woke up. Thirty minutes late we met up with eleven Chinese students at Minxue Rd. They wanted to take a bus to the metro, but the Danes wanted to go with taxis so as we went there to the metro with two taxis the Chinese came with the bus. We went to a station I have never been to and when everybody arrived to the station we took the metro one stop the opposite way. I was told to run to another metro. I got so confused when we got off since I didn’t know where to run, but they meant for us to run to the right metro so that we would get a seat for the whole trip. Even though I didn’t get a seat straight away I got to sit down after standing for ten minutes or so in the fully packed metro. I’m glad I got the seat since the metro-ride took one hour and there were 24 stops before our stop. I was also able to try to sleep for a while.


We got off at the train station, which was full of people. One of the Chinese took our passports and ran up the escalators that were coming down so that he could make it faster. After this everything was complete chaos. We didn’t know where to go and when the train was leaving etc. We missed two of the trains that the Chinese students had tickets for since it took so long for one of the guys to buy tickets for us. After some more running back and forth we got our tickets and made it finally to our train. I sat together with some strangers but it was nice since I had time to sleep a bit more. I had thought the train ride would take longer since in the beginning the train just stood still for ten minutes, but after 30 minutes sitting in the train we arrived at the Suzhou North Station. The whole trip from school to Suzhou train station took altogether about four hours even though the city isn’t that far from Shanghai. Only about 100 km west of Shanghai.