Apartments built in the hill nearby the Changshou Rd metro station |
Nike sneakers for 500RMB |
Hotelli markkinoiden jälkeen minun oli pakko päästä vessaan, sillä matka kotiin kestäisi yli puolitoista tuntia, joten pistäydyin matkalla metroon yhdessä liikekeskuksessa. Lähtiessäni pois huomasin, että ylimmässä kerroksessa oli Nike-liike, joten ajattelin nopeasti käydä siellä. Päästessäni sille kerrokselle, huomasin, että koko kerros oli urheiluvaateliikkeiden outlettejä. Näitä liikkeitä olin jo aikaisemmin yrittänyt netistä löytää, joten onneksi satuin menemään sisään tähän liikekeskukseen. Nike liikkeestä tuli mukaani lenkkarit, joten en käyttäisi samoja lenkkareita koko ajan puntilla. Adidas Neos liikkeestä ostin verkkarit ja Adidaksen liikkeestä Stella McCartneyn topin. En hintoja nyt tarkkaan katsonut mutta ne taisivat olla noin 40-80% alkuperäisistä hinnoista. Esim. toppi maksoi alle kymmenen euroa.
Samasta liikekeskuksesta tuli ostettua Zaran farkut. Visan raja oli jo täynnä ja minulla ollessa jäljellä 13euroa eli 100RMB, menin käyttämään 95RMB Wagas:issa. Lopuksi ollessani todella väsynyt noin kuuden tunnin shoppailun jälkeen, minulla oli vielä edessä noin puolentoista tunnin matka kotiin. Olisin varmasti muuten ottanut taxin, sillä minulla oli niin paljon kasseja, mutta kun olin jo kaikki käteiset käyttänyt ostoksia tehdessä, joten pakotin itseni metron ja bussin ottaa. Sain onnekseni viimeisen istumapaikan bussin takapenkiltä, jossa nukuin koko matkan kotiin.
☆★☆★☆★☆★☆★
After shopping at the hotel and restaurant equipment market for a while I needed to find a toilet before going home. I went inside a shopping mall on my way to the metro, but as I was on my way to leave I found out that there was a Nike shop on the top floor. I went there, and to my surprise the whole floor was full of sports clothing outlets from Adidas, Nike, Puma, Converse etc. I had been looking for these kind of stores and finally I found them! From Nike I got a new pair of shoes for the gym, from Adidas Neo a pair of college pants and from Adidas a Stella McCartney top. E.g. for the top I paid only 69RMB, when normal prices are more like 699. I believe the prices were around 40-80% less than in normal shops.
From the same mall I got a pair of Zara jeans. And as I already had maxed my Visa, I only had 100RMB left in the end of the day in cash. 95RMB went to a meal at Wagas, and as I was so tired after shopping for the whole day I still had a two hour trip back home to make. I was lucky to get a seat in the bus, so I could sleep trying to hold on to all my shopping bags during the ride back to the hotel.