Thursday, December 5

Kouluruokalassa osa 4



Koulun ruokalassa olen nyt kahdesti käynyt syömässä samaa ruokaa, eli wokia. Ensin otetaan metallisen kipon johon pistetään haluamansa lihat ja rehut. Kylmäkaapissa on epäilyttävän näköistä lihaa, kalaa ja jotain aivan muuta. Vihanneksia on enemmän tarjolla ihan perus porkkanasta ihme sieniin. Lisäksi voi valita erisorttisia nuudeleita kippoonsa. Hinta menee painon mukaan, ja liha ja vihannekset keittiötäti punnitsee erikseen. Annokset maksavat siis noin 1,3–2,6€. Nainen antaa sen jälkeen numero-poletin, jota vastaan voi annoksensa tulla hakemaan. Aina kun annos on valmis nainen huutaa numeron ulos ruokalaan, mutta olen aina seissyt lähettyvillä odottamassa. Annokseen lisätään sekä pähkinöitä että mauste ja viher-silppua. Myös riisi kuuluu hintaan. Viher-silpun joukossa oli ensimmäisellä kerralla persiljaa, jota en ollenkaan siedä. Joten seuraavalla kerralla kiinalainen piti sanoo keittiötädille, etten halua sitä annokseeni.

                                 ☆★☆★☆★☆★☆★

I have been twice eating wok at the school canteen. It’s basically self-service since you take a metal-bowl and start filling it with meat and vegetables. Most of the meat and fish looks so suspicious, so I have so far only tried one sort. There is a greater selection of salads, mushrooms and vegetables as well as noodles. The price of the dish is based on the weight but usually it has been a between 10-20RMB. After this I was given a number plate, and when my number is called out I can go and pick up the ready dish with rice.