Monday, December 16

Palvelu pelaa hotellissa

New opening for the rat(s) into my bathroom

Heti alussa, kun muutin toiseen huoneeseen, huomasin, että yksi sängyn yllä olevista spottivaloista ei toiminut, mutta laiska kun olen, en jaksanut mennä ilmoittamaan siitä respaan. Sunnuntaina menin lopulta tämän kertomaan ja heti seuraavana päivänä valo oli vaihdettu. Melko nopeaa toimintaa, kun vertaa tanskalaiseen, joka odotti varmaan kuukauden ennen kun hänen valo vaihdettiin.

Yhtenä aamuna heräsin kauheaan ääneen, joka tuli kylpyhuoneesta. Ajattelin, että nyt se rotta on jäänyt kiinni johonkin, sillä olin pari viikkoa sitten kuullut kuinka rotta käveli kylpyhuoneen katossa. Mutta se olikin vaan ventilointi-laite, joka piti ääntä. Eli ehkä se rotta oli jotain sinne tuulettimen väliin pistänyt. Enpä tällekään asialle pariin päivään tehnyt mitään, kunnes tänään näytin huoneeni ohi kulkevalle siivoojalle, että hän voisi tulla huoneeseeni käymään. Siinä sitten seisoimme ihmettelemässä kun ventilointikanava oli ihan hiljaa. Siivoja jo kysy, että mitä ihmettä. Onneksi laite sai aikaisekseen äänen ja siivoja sanoi ok ja häippäsi. Ainakin nyt hän asiasta tiesi.

Noin kolmenkymmenen minuutin jälkeen ovelleni koputti kaksi kiinalaista miestä. Päästin heidät sisään ja he menivät tarkistamaan ventilointi-laitteen tilanteen. Yksi teki töitä toisen katsoessa sivussa. Onneksi ehdin poistaa kylpyhuoneesta kaikki vaatteeni, jotka olivat kuivumassa, ennen kun he alkoivat irrottaa likaisia osia. En kauheasti heidän puuhiaan seurannut, sillä odottelin koko ajan heidän löytävän rotan jostain sieltä osien välistä. Jossain vaiheessa kolmas kiinalainen ilmestyi huoneeseeni. Yhdessä he siinä huutelivat toisilleen, kunnes tajusin yhden heistä puhuvan minulle. He puhuivat varmaan Shanghain murteella sillä en tajunnut sanaakaan. Lopulta he saivat koko laitteen katosta irti ja ilmoittivat tulevansa takaisin myöhemmin. Nyt katossani on iso aukko, joten rotan on helppo hypätä halutessaan alas. Jätän sentään vessan kannen auki mikäli rotta vahingossa putoisi aukosta alas.

                                 ☆★☆★☆★☆★☆★

When I first moved into another room at the hotel, I noticed that one of the spot lights over my bed didn’t work. Since I was too lazy to go and complain about in the lobby, I just let it be, until a couple of days ago. I went down to the reception on Sunday, and on Monday it was fixed. Really fast work compared to one of the Danes who had to wait a month before his lamp got changed.

One morning I woke up to horrible sound coming from my bathroom. I assumed the rat had got stuck somewhere and was screaming, but it turned out to be the ventilation system. I’m pretty sure the rat, which I by the way had heard walking around in my ceiling a couple of weeks ago, had put something in the ventilation system, so it got jammed. Also this problem I ignored for some time, until today I asked one of the cleaning ladies to come and listen to the sound. At first the ventilation system was completely quiet and she even asked me why I brought her to my room, but to my relief it made a quick and awful sound, so she could here it.   


Thirty minutes later two Chinese men came to my room to fix the ventilation. I didn’t stay around to look what they found up there in the ventilation since I was so sure that a rat would fall out. At some point a third man appeared and as I was trying to study for exams they were screaming in Chinese in my bathroom over something. The only one who was working, the other once where just there to watch, finally got the ventilation out and they told me they would come back later. Now I have a hole in my ceiling and I’m just waiting for the rat to climb out. I am even prepared by leaving the toilet seat up in case it just falls down and could flush it. Only bad thing is that one of the Danes told me his rat is really fat, so flushing might not be an option.