Thursday, December 5

Sulkkista pelaamassa

Kuntosalillani on myös mahdollisuus sulkapalloa pelata, mutta tunnin ajan pelaaminen maksaa vähän yli kolme euroa. Myös sulkapallomailat pitää vuokrata, mikäli ei omia omista. Lähtiessäni yhtenä päivänä salille tanskalaisen kanssa päätimme mennä yhdessä pelaamaan. Pelaamassa oli jo kaksi muuta vaihto-oppilasta, joten haastoimme heidät matsiin. Tanskalainen osasi sulkkiksen säännöt, joten olin aina ihan pihalla kenen vuoro oli syöttää ja miltä puolelta ym. Molempien parien voitettua yhden kierroksen, tanskalainen alkoi pelata tosissaan, että voittaisimme, joten lopulta en saanut melkein yhtään palloa hänen ottaessa ne kaikki. Voitimme tietenkin kun minä en ollut siinä mukana sähläämässä :D ! Ehdin siinä vielä pelata sekä tanskalaista vastaan että personal traineria, joka kävi haastamassa ekaksi tanskalaisen. Jopa yksi toinen PT tuli katsomaan pelimme etenemistä huvittuneena, vaikka hänellä varmasti olisi ollut muutakin tekemistä.

Seuraavalla keralla pelasin kaksistaan tanskalaisen kanssa taas. Hän siis on pelannut sulkapalloa ihan tosissaan neljä vuotta, mutta pelatessamme pisteistä olin aina vain jokunen piste perässä. Ainakin on kivempaa pelaat jonkun kanssa joka osaa pelin kunnolla, kuin jonkun ensikertalaisen kanssa. Pelimme jälkeen kiinalainen vanhempi mies tuli haastamaan tanskalaisen.  Eli ihan niin hyvä vastus oli että ihan muut pelaajat halusivat myös pelaa hänen kanssaan. Mailojen vuokrahan ei periaatteessa maksa mitään, vain 1,30 per maila, mutta sulkapallot ovat todella surkeat. Eli mikäli pelaamme jatkossa useammin pitää varmasti pallot käydä ostamassa.

                                 ☆★☆★☆★☆★☆★

At my gym you can also play badminton. I had only been watching Chinese people playing, but one day when I went to the gym together with one of the Danes, we decided to play. As we arrived to the gym two other international students from our school were playing, so we challenged them. First we had to go and hire some badminton-rackets for 10RMB. Also the rate for one hour during the day was only 25RMB. We played against the other students three sets. We both won one set and in the end the Dane started taking all the balls so he would make sure we would win. And there I just stood doing nothing for the rest of the game. In some way I can forgive him for wanting to win, since I got distracted when the Russian guy we played against started asking if I spoke Russian at the same time as the other guy got a point as I just stood there talking with him and not looking at the ball.