Friday, December 20

Kymmenentunnin koulupäivä

Perjantaina minulla oli edessäni ihanat kolme ainetta peräkkäin. Aamulla kahdeksalta lähdin Financial Markets tunnille ulkona ollessa vain yksi aste verrattuna Helsinkiin, jossa oli kolme plussa astetta. Kävelin jonkun matkaa opettajan kanssa yhdessä tunnille, ja hän kertoi milloin loppukoe pidetään. Muistin, että minulla oli toinen koe samaan aikaan, joten jäimme pohtimaan milloin olisi sopiva aika tai paikka tehdä koe. Sanoin, että saksalais-kiinalainen voi tulla hänen kanssaan juttelemaan, ja onneksi tein niin, sillä hän sai tehtyä melko hyvän diilin opettajan kanssa. Nimittäin muiden kirjoittaessa koetta kaksi tuntia, me saamme kokeet mukaamme kotiin ja palautuspäivästä ei ole mitään tietoa vielä. Tämä kai ei ole mikään normaali käytännöntapa, joten emme saa siitä mainita muille oppilaille.

Tunnin jälkeen lähdimme syömään koulun toiseen ruokalaan. Kokeilin ensimmäistä kertaa nuudelia keitossa lihapalojen kanssa. Se oli itse asiassa melko hyvää, mutta sotkuista puuhaa, kun keitto roisku sinne tänne kun pudottelin liukkaita nuudeleita kulhoon. Meillä oli kahden tunnin ruokatauko, eli syötyämme menimme hotellin lobbyyn istumaan. Minä tein seuraavan tunnin kotitehtäviä samalla kun kiinalainen otti nokoset. Organization Behavior tunnilla opettajan tietokone ei toiminut, ja hänellä oli muutakin kiireitä, joten hän ilmoitti tunnin loppuvan jo 14.30, ei 16, niin kuin normaalisti. Tunnilla opettaja kertoi kokeesta ja kiinaksi hän selitti pitkän tarinan johon kaikki nauroivat paitsi minä, joka ei tajunnut mitään. Minulle kerrottiin, että opettaja oli kertonut päästävän kaikki kokeesta läpi, kunhan jotain vain paperille kirjoittaa. Esim. yksi oppilas oli nukkunut kokeen aikana ja palauttaessa vastauspaperi oli ollut tyhjä. Opettaja oli oppilaalle näyttänyt mitä kopioida, jotta hän saisi pisteitä. Tälläiset puheet eivät varmaan kauheasti oppilaita lukemaan motivoi.

Sillä tunti loppui niin aikaisin, menimme taksin lobbyyn istumaan kunnes viimeinen tunti alkoi kello 16.10. Markkinointi-tunti oli näin myöhään, sillä opettaja oli joutunut perumaan aikaisemmalla viikolla yhden tunnin ja jos tunti täällä perutaan se pidetään toisena päivänä. Tälläkin tunnilla opettaja höpötti jotain kokeesta ja sitten hän vaan lähti huoneesta pois. Vartin päästä hän palasi ja meni vaan istumaan pöytänsä ääreen. Tällainen touhu jatkui noin tunnin ajan ja välillä opettaja kävi kiertelemässä luokassa katsomassa mitä kaikki tekivät. Opettaja ei siis ollut sanonut mitään eikä hän opettanut mitään uuttakaan. Olin niin kyllästynyt hänen touhuihin, että aloin nukkumaan. Tunnin jälkeen hän ilmoitti, että voimme lähtä kotiin. Ihan ihme juttu… Olimme siis luokassa lähemmäs kaksi tuntia tekemättä mitään. Onneksi sentään hän ei pitänyt tuntia loppuun asti, eli kello seitsemään niin kuin aikaisemmin oli ilmoitettu.


                                 ☆★☆★☆★☆★☆★

On Friday I had three lessons after each other. So at eight o'clock in the morning I went to my Financial Markets class. Outside was cold, only +1 degrees Celsius, and during the first lecture my toes started to freeze. The teacher went through at least four chapters that were included in the final exam, when she usually only showed us one chapter per lesson. Since the final exam is on the same day as one of my other exams, we got some special arrangements made so that we can make both exams.

After the morning class we had a two hour lunch break before the afternoon classes started. We went to eat to the second canteen and for the first time here I tried noodles with soup and beef. It was good, but messy since eating the slippery noodles with chopsticks wasn't an easy task. After lunch we went to the hotel lobby to wait for the second class to start. I made my homework about Chinese culture during the break. In the Organization Behavior class the teachers computer didn't work and he had another meeting, so the class ended 14.30 instead of 16 as usually. The teacher assured us that we would all pass the final exam as long as we just write something in the answer papers. Also half of the final score is from the work in class and the attendance percentage, so I would assume I have already passed that course. 

Since the OB class ended so early we had to go back to the lobby to wait for our last class International Marketing to start at 16.10. We only had this class so late because the teacher had cancelled this class last week and we had to make up it on another day. The teacher started by telling us about the exam, after witch he left the classroom for fifteen minutes. As he came back he only sat at his desk quietly. Sometimes he got up and walked around looking what everybody was doing. This continued for almost an hour. I had no idea what we were supposed to do and he didn't say anything or teach us anything new during the class. In the end I slept for one hour until the teacher wished us merry Christmas and dismissed the class. This was the weirdest class ever. Nice going home with a line in my forehead since I had slept against the edge of the table. But that's what all the Chinese do, so I'm just starting to adapt local customs ;)