Some of the Danes going on a second ride
One of the rides in the Peoples Square Amusement Park
Mennessämme ylös hissillä
Madame Tussauds:in museoon näimme huvipuiston keskellä Peoples Square puistoa, joten museon jälkeen kävelimme
sinne. Puistossa oli seitsemän laitetta, joista enemmistö vaikutti olevan
lapsia varten. Esim. vuoristorata oli melko pieni ja muutenkin laitteet eivät
kulkeneet mitenkään kovaa. Päätimme mennä laitteeseen, jonka olimme nähneet
hissistä. Kertalippu laitteeseen maksoi alle kolme euroa. Laite, johon menimme, alkaa heilumaan edes takaisin samalla kun istumapaikat alkavat pyörimään.
Ajattelin ensin, että tämähän on ihan tuttu laite, mutta kyydissä ollessa luulin
jo, että laite menee kokonaan ympäri. Turvalliseltahan se tuntui kun ympärillä
oli muut tanskalaiset, jotka huusivat itse ihan paniikissa, joten yksin ei
tarvinnut pelätä. Olihan se ihan mahtava kokemus keikkua ilmassa keskellä keskustaa.
Mutta joka kerta kun laite kääntyi
takaisin alaspäin, tuntui kun jalka hipaisee alla olevia puun oksia. Laitteen
pysähdyttyä sanoin vitsillä, että mennään uudestaan. Tämähän johti siihen, että
puolet meni uudestaan, muiden katsoessa sivusta. Minulle kerta riitti tältä kertaa.
☆★☆★☆★☆★☆★