Meikkejäkin saa
markkinoilta halvalla ostettua, joten ajattelin kertoa mitä sieltä on mukaan
tullut. Olen ostanut kahdet OPIn kynsilakat noin 1,30€/kpl, kun ne Suomessa
maksaa noin 16€ kappale. Olin ottanut mukaan Kiinaan omia kynsilakkoja, joten
pystyin vertaamaan feikki-lakkaa oikeaan. Pullon muoto on hyvä kopio, mutta
tekstien fontista tietää heti, että kyseessä ei ole oikea OPI. Pullosta puuttuu
myös metalli pallo, jota pulloa heiluttaessa sekoittaa lakkaa. Muuten olen ollut
ihan tyytyväinen ostamaani siniseen ja pinkki-konfetti lakkaan, sillä värit ovat
olleet hyvät. Olin jo yhtenä päivänä menossa ostamaan lisään, mutta liikkeessä
jossa oli haluamani värejä oli liikaa asiakkaita, ja tinkiminen on silloin aina
vaikeampaa, joten kaupat jäi tekemättä. Samasta liikkeestä, josta ostin lakat,
ostin myös Mac:in luomiväriä. Tanskalaisella oli oikea Mac, joten pystyimme
vertaamaan koostumusta toisiinsa. Melko samaa tavaraa, mutta ostamassani
paketissa oli vähemmän luomiväriä. Luomiväristä maksoin taas noin neljä euroa.
Toisella
markkinakäynnillä ostin Bobbi Brownin meikkisivellinsetin noin kahdeksalla
eurolla. Setissä on viisitoista sivellintä, mutta en ole vielä ottanut niitä
käyttöön, sillä ajattelin ensin käydä ostamassa sivellin-puhdistusaineen ennen
kun otan ne käyttöön. Eihän koskaan voi tietää missä niitä on pidetty. Tarjolla
oli muita sivellinsettejä samalta merkiltä ja myös Macin siveltimiä on
myynnissä. Käytössä olevat siveltimet ovat ostettu Hong Kongista, joten oli jo
aika ostaa uudet, ja onneksi pensselit vaikuttivat nyt ihan hyvälaatuisilta.
Eli toivottavasti ne nyt tämän vuoden kestävät.
☆★☆★☆★☆★☆★
At least from the Nanjing Rd market you can
buy lots of different make-up products cheaply. The first time I bought two OPI
nail polishes, just to test if they are the same quality as the real ones. I
had with me some OPIs from back home, so I could compare the bottle, text and
the polish to my own ones. I bought one blue and one pink-confetti nail polish,
and so far I have been pretty pleased with the quality of them. The only bad
thing is that the bottle doesn’t have the metal ball inside, which you can
blend the polish so I wonder how long the polish will last. From the same shop
I also bought MAC eyeshades. All
together I paid 50RMB. It’s a lot cheaper than buying
these things back in Finland, but I have no idea what is a normal price to pay
for make-up in the markets.
The second time I went to the market I
bought a Bobbi Brown make-up brush set. The set consisted of fifteen brushes
and it cost me 60RMB after some negotiations. There were also other sets on
sale as well as brushes from MAC. I’ll have to go and buy some brush cleanser
before I start using the brushes, since you never know where they have been
before they came to the shop.