The way to the gym. Just need to walk straight for 10-15 minutes until I turn left into a lane and the gym is in the end of the lane.
Nyt tiedän mistä löydän
itseni aamupäiväisin, mikäli minulla ei ole koulua, nimittäin puntilta. Ei ole
oikein hauskaa nostella alle viidenkilon painoja tanskalaisten nostaessa jotain
viittäkymmentä vieressä. Joten päätinpä sitten mennä kymmeneltä yksin puntille,
koska tiesin että tanskalaisilla on tunti siihen aikaan. Puntilla oli lisäkseni
yksi henkilö, joka teki omia liikkeitään. Ajattelin, että nyt on sopiva aika
kokeilla kaiken maailman liikkeitä, kun kukaan ei ole katsomassa. Minun
vänkslätessä tangon ja painon kanssa kiinalainen tuli kiltisti kysymättäkään kiinnittämään
uudet painot minulle. Jatkoimme taas omiamme kunnes menin tekemään tricepsejä
vetoköyden kanssa. Tanskalainen oli viime kerralla näyttänyt minulle liikkeen,
mutta nähtävästi tein sen niin väärin kun vaan voi sillä kiinalainen tuli
näyttämään milten liike oikeesti kuuluu tehdä. Hän myös kiinaksi selitti
liikkeen, ja tästähän tajusin vaan elekielet. Siinähän hän sitten seurasi
edistystäni kunnes vaihdoin liikettä taas. Olin netistä katsonut toisen
triceps- liikkeen juuri ennen puntille menoa, joten päätin tehdä sen. Senkin
tein ihan väärin kunnes kiinalainen tuli taas näyttämään esimerkkiä.
Tavallisesti vietän ehkä
reilu 45 minuuttia puntin puolella, mutta tällä kertaa tuli vietettyä yli kaksi
tuntia. Kiinalaisesta tuli sitten personal treneirini ja menimme läpi kaiken
maailman painonnosto liikkeitä käsillä. Kännykän translatorilla hän käänsi minulle
kiinasta englanniksi, kun hän halusi kertoa montako toistoa minun pitäisi tehdä
tai missä asennossa selän pitää olla. Jossain vaiheessa tuli toinen treenattu
kiinalainen paikalle ja yhdessä he alkoivat menemään läpi liikkeitä minulle. Lopulta
molemmat seurasivat etenemistäni samalla kun he aina välillä tekivät omia
liikkeitä. Lopuksi personal treinerini sanoi menevänsä syömään, joten luulin
jo, että voin jatkaa omassa tahdissa tästä eteenpäin. Mutta ei. Mennessäni venyttelemään,
toinen kiinalainen otti selästä ja jalasta kiinni ja venytti sen melko
ääriasentoon. Huhu. Päätinpä sitten mennä vakio laitteeseeni, eli jalkapressi,
tai mikä se nimeltään onkaan. Ei sekään auttanut vaan kiinalainen huusi minulle
hei you ja sitten hän pisti minut tekemään kyykkyjä. Ainakin oli kerrankin
hyvät treenit. PT:ni sanoikin, että huomenna käsivarret ovat kipeät, joten
huomenna voisinkin mennä yogamaan, ja sitten pitää taas katsoa joku hyvä aamu
jolloin voin mennä treenaamaan uusia liikkeitäni. Sittenpä parin kuukauden
päästä voin alkaa nostella samoja painoja tanskalaisten kanssa ;)
☆★☆★☆★☆★☆★
From now on I can be found at the gym in the morning if I don't have any classes. If I go in the afternoon or in the evening the Danish students are surely there. And it is not fun to be lifting 5kg weights, when they can take 50kg. On Monday morning I decided to go to the gym alone, since I knew that the Danes were having classes that time. When I arrived to the gym there was only one person besides me, so I thought that now would be the perfect time to try out different techniques. First I wanted to start with some simple moves I had learnt in Body Pump, but for that you need a bar and some weights. The weights on it was too much so as I tried to change them the Chinese guy, who had been there before me, came and helped me with the weights. Or actually he did everything, I just stood there and watched him work. After I had done some moves with the bar I went over to the ropes. As I tried to do a triceps-move one of the Danes had taught me last time, the Chinese guy came over again and tried to explain how to do it right. In Chinese. Of course I didn't get anything except for the parts when he pointed and showed how to do it right. He continued doing his own thing until I went over to one of the benches to do a triceps -move I had found at the Internet. As I started doing it he came over again to show me how to do it correctly. Now he even started using his phone as a translator so I would get in what position my back or elbow should be.
After a while another Chinese showed up to train. My "personal trainer" started going through moves for me and now they both started giving me instructions and follow my progress when doing different moves. The PT showed his phone everytime so I would know how many sets I should do. After being at the gym for one and a half hour my PT left for lunch, and I already thought that I could continue on my own. But no. Right away as I started stretching my leg the other Chinese guy came over and stretched my leg for me. Nice...After this I went over to the leg-press, which I usually use the most when at the gym. This didn't help either because as soon as the guy saw me going this he called out hey you and then he started showing me squats, that I should do instead. I have probably never been at a gym only doing weightlifting for about two hours. But otherwise it was great and it is always good that somebody helps, especially me, when I'm doing something wrong at the gym. Now if I start doing these moves in the morning when the Danes are not there then I might lifting the same weights as they do after a couple of months ;)