Monday, October 28

Ilman opettajaa

Sitting outside at campus

Heräsin maanantaina jo kello seitsemän jälkeen, jotta ehtisin aamutunnille. Meillä olisi pitänyt olla vapaata tänä maanantaina opettajan ollessa koulutuksessa, mutta saimme pari päivää sitten sähköpostin, että tunnit jatkuvat taas normaalisti tällä viikolla. Istuin sitten yksin luokassa noin 10min ennen kuin toinen oppilas ilmestyi paikalle myöhässä. Puolen tunnin jälkeen oppilaita oli alkanut ilmestyä tunnille enemmän, mutta opettaja ei ollut saapunut. Olinhan tullut ekana luokkaan, joten päätin lähteä myös ekana pois. Kai ne muutkin lähtivät kotiin kun huomasivat, ettei opettaja nähtävästi ollut tietoinen, että hänellä olisi pitänyt olla tunti tänään. Vaikka olisi tehnyt mieli mennä takaisin nukkumaan, lähdin kello yhdeltätoista puntille ja takaisin tulin kahdelta. Muutenkin päiväni oli vähän turha, joten lähdinpä taas viideltä takaisin salille, jossa kävin yoga tunnilla. Varmasti tuloksia olisi kohta alkanut näkyä, mikäli en olisi mennyt salin jälkeen ostamaan kerma-juustokakkua ja suklaa moussea.
                                 ☆★☆★☆★☆★☆★

I went to my Marketing class in the morning. From the beginning I should still have had this Monday off, because the teacher was on some kind of Communist Party training, but we got an email a couple of days ago saying that the classes would start again this week instead of the next one. As I arrived to class nobody was there. Ten minutes later one student showed up and after waiting about thirty minutes more students had come late, but no teacher had showed up. I didn’t want to waste my whole morning sitting and waiting, so I just went home. As far as I know no teacher came to the class, so probably he didn’t get the mail saying that his classes will start again this week. As I thought I would have school I hadn’t planned anything for the day, so instead I just made this my gym-day, in other words I went there at noon and trained for 2-3 hours and then in the evening I returned to the gym to go to a yoga class.