Friday, October 25

Decathlon




Niin kun tässä aikaisemmin totesin, mukaani ei kauheasti treenivaatteita tullut pakattua, joten lähdin tänään urheiluvaateliikkeeseen nimeltä Decathlon. Ranskalainen valmistaja myy urheiluvaatteita erilajeja varten. Liike sijaitsi Pudongin puolella kalliimmalla alueella, jonne pääsin bussilla kolmessakymmenessä minuutissa. Liike oli valtava, mutta sieltä puuttui silti kokonaan itsepuolustuslajien vaatteet ja tarvikkeet. Se kyllä vähän harmittaa, sillä olisi muuten ostanut sieltä mm. TKD puvun ja pistarin, jotta salilla voisi treenata potkuja paremmin. Tällä reissulla tuli ostettua sekä lyhyet että pitkät housut, toppi, tekninen t-paita, pitkähihainen, polvituli ja viisi paria sukkia. Kaikki ostamani vaatteet olivat yllättäen mustat, joten joudun Adidakselta ja Nikeltä käydä myöhemmin ostamassa vähän värikkäämpää tavaraa. Koko setti maksoi noin viisikymmentä euroa, mikä oli ihan hyvä hinta, kun tunnetummalta merkiltä saa ehkä yhden tuotteen tuolla hinnalla. Samalla reissulla poikkesin pienessä liikkeessä, joka myi englanninkelisiä kirjoja ja lehtiä. Englanninkielisiä lehtiä on todella vaikea löytää mistään, ja mikäli sellainen tulee vastaan, hinta on kauhistuttavan kallis. Esim. normaalit kiinankieliset lehdet maksavat noin 0,70€ kun muun maalaiset lehdet ovat jopa yli 7€.

                                 ☆★☆★☆★☆★☆★

One of the things that I should have taken with me when I came to Shanghai was sports clothes. At the gym I have been wearing the same shorts the whole week and using a couple of different tops. After I had been to the gym in the morning I took a bus to a fancier part of Pudong. I got off at a shopping mall with Carrefour called Golden Bridge. The mall has a French store named Decathlon, which stocks all kinds of cheap sports clothes. From the store I bought a top, a t-shirt, a long-sleeved shirt, a pair of short pants, a pair of long pants, knee support and five pairs of socks. Everything was black expect for the socks even though there were colored clothes in the store. All together it cost 400RMB, which was kind of ok, since in Nike or Adidas you won’t get many pieces for that price.