Kävin Shanghain Museum of
Modern Art – museossa, joka sijaitsee keskellä Peoples Park:ia. Paikkaa ei
ollut helppo löytää sillä se oli keskellä metsää, eli ihan näyttelyn kylttejä
seuraten löysin koko museon. Esprit Dior näyttely oli meneillään, ja päätin
mennä nyt ajoissa ennen kun se loppuu Marraskuussa. Sisäänpääsy maksoi alle
neljä euroa ja sain englanninkielisen esitteen, jossa kerrottiin näyttelyn
eriosioista. Museo oli ihan täynnä paikallisia sekä muutama ulkomaalainenkin
siellä näky. Oli aika yllättävää nähdä melkein yhtä paljon miehiä kun naisia
katsomassa näyttelyä, sillä en oikein usko, että Suomessa Dior kiinnostaa
yhtään miehiä. Lisäksi koko näyttely sisälsi vain naistenmuotia. En kauheasti
jäänyt ihailemaan piirroksia, vaatteita tai valokuvia koska paikalla oli
melkoinen tungos. Etenkin tv-näyttöjen eteen oli vaikea jäädä seuraamaan, kun
ympärillä oli niin paljon ihmisiä. Myös melkein kaikki seinillä olevat tekstit
jäi lukematta. Sen sijaan räpsin kuvia kaikesta mikä kiinnosti minua, eli
lopputulos oli vähän yli 200 kuvaa noin tunnin kierrokselta.
Ensimmäinen osio oli
nimeltään ”the Dior allure” ja siellä oli Diorin piirustukset esillä. Näytillä
oli myös asuja alkuajoilta, ne eivät olleet kauhean kiinnostavia, ja oli vaikea
kuvata niitä kun ne olivat verkon takana suojassa kosketuksilta. Toinen osio
oli ”from pink to red” ja täällä tykkäsin enemmän seinillä olevista valokuvista
vaikka huoneessa oli myös asuja. Kolmas osio oli ”Paris”, jossa oli esillä vain
mustia asuja. ”The Dior garden” oli kauniisti sisutettu puutarhateemaa
ajatellen. ”The Dior ateliers” näytti mitä Diorin työntekijät tekevät, ja mitä
työkaluja he käyttävät. Yhdellä pöydällä oli ompelutarvikkeita ja toisella oli
parfyymi-pullojen koristelu piste. Näyttely jatkui ”Dior
and artists” ja ”the Chinese artists” osiolla. Olisin varmasti pitänyt tästä enemmän jos olisin lukenut tekstit, mutta
nopeasti katsottuna osio oli melko sekava. ”Versailles: the Trianon” oli paljon
hienoja pukuja esillä lasiseinän takana ja myös paljon hyviä valokuvia. ”Stars
in Dior” esitteli sekä uusia että vanhoja asuja ja julkkiksia, jotka on asuja
käyttänyt. Esillä oli mm. Jennifer Lawrencen puku, joka hänellä oli päällä
saadessaan oscari-palkinnon. ja jos en muista väärin hän myös kompastu puku
päällä menneessään lavalle! Viimeinen osio nimeltään ”J’adore” oli mielestäni
hienoin, sillä esillä olleet puvut eivät olleet minkään takana ja muutenkin huone
oli koristettu kattoa myöten.
☆★☆★☆★☆★☆★
I went to see the Esprit Dior exhibition at
the Museum of contemporary art in Shanghai. Finding the MOCA building was
difficult since it was in the middle of the woods in People’s Park. I only
found the place by following the exhibition signs. The entrance cost 30RMB and
I also got a booklet about the Esprit Dior in English. All the rooms displaying
clothes, photographs and sketches were completely full. The exhibition has been
running since 13th of September every day and still the museum was
packed. I was also surprised to see almost an equal amount of men as women
coming to see Dior’s creations. From the looks you could straight see that “fashion
is their passion” in the way the men were dressed. As there were so many
people, I just went through everything pretty fast. Instead of staying to
admire all the details put into the exhibition, I just took photos of
everything that looked interesting. In the end I ended up with a bit over 200
pictures from the museum.
The first part of the exhibition was called
“the Dior allure” and it first consisted of lots of Christian Diors earlier sketches
and designs. The clothes in this section
were behind a net, so that nobody would touch them, but on the other hand it
was hard to take pictures of them when also the lights were dim in the room.
The second part “from pink to red” had nice photos on the walls and all the
clothes in this room were in different shades of red. After this came “Paris”
with all black garments. “The Dior garden” was more colorful and the setting
was nicely made. On the way to different rooms there were smaller rooms with big screens showing
videos about different things such as runway shows, ad campaigns, ateliers and
some history about the fashion house. In
“the Dior ateliers” section you could see workers in action. There was one
table with sewing equipment on display and at another table were two workers showed
the perfume embellishing work. “Dior and artists” and “the Chinese artists”
would have been probably good, if I would have red all the texts on the walls
and beside the garments, but as it was crowded I just went through this section
really fast. “Versailles: the Trianon” had lots of garments on display behind a
glass wall. In the “stars in Dior” section you could see from two screens celebrities,
who have worn Dior creations. In this section I even recognized some of the
designs, such as the dress Jennifer Lawrence wore when tripping over as she was
going to receive her Oscar. The last part named “j’adore” had lots of embellished
metallic dresses on display. This was also the most beautiful of all of the
settings, since the whole room was decorated all the way to the ceiling.