Friday, May 16

Shoppailua lännestä itään




Tänään päivällä koulun loputtua, sää oli jälleen hyvä, eli yli kaksikymmentäviisi astetta ja aurinkoa, joten päätin iltapäivällä mennä keskustaan ostoksille. Taas sitä sai kuusi tuntia menemään kaupungilla, eli vasta seitsemän jälkeen palasin hotelille. No mitäs minä sinä aikana ehdin tehdä? Otin bussin metroasemalle, ja metrolla West Nanjing Roadille, jossa aloitin kierroksen käväisemällä Marks & Spencer liikkeessä. Ensimmäistä kertaa huomasin, että suurin osa liikkeessä olleista naisista olivat yli keski-iän, eli onko liike todella heihin kohdistettu? Jatkoi kävelyä katua pitkin, kunnes saavuin Nanjing Roadin markkinoille. En jaksanut kierrellä tai tinkiä, joten menin suoraan koru-kauppaani, jossa myyjä heti tunnisti minut ja kysyi missä ystäväni on ja miksi en ottanut poikaystävää mukaan jne. Kävin uusimmat Thomas Sabon karma-pallot läpi, ja mukaan tuli parin pallon lisäksi, stoppipaloja, eli ne pistetään sopivaan kohtaan, etteivät pallot mene väärään kohtaan. Lisäksi tuli taas kolme Pandoran charmeja ostettua, sekä TS karma-koruille tarkoitettu, pidempi kaulakoru, joka pitäisi ensi kerralla palauttaa, sillä se ei ollut oikein hyvin valmistettu. Loppusuma oli epätasainen, ja pyysin alennusta. Myyjä ei oikein pidä tinkimisestä, ja hänen liikkeessä hinnat pitävät aina paikkaansa, eli tinkimiseen ei ole varaa, mutta yritin silti, ja sanoin, että minusta on helpompaa, jos hän ottaisi vastaan tasasumman. Tämähän tepsi ja sain pari euroa alennusta.

Jatkoin matkaan Nanjing Roadia pitkin hetken, kunnes poikkesin polulta ja kävelin Peoples’ Parkin poikki sen sijaan, että olisin kävellyt autotien vieressä. Puistossa oli paljon ihmisiä, ja siellä on aina mielestäni kiva kävellä. Puiston loputtua, päädyin taas autotien varrelle, ja menin suoraan Keyroad nimiseen liikkeeseen. Siletä saa ostettua kaikkea kivaa, mutta usein turhia tuotteita, todella halvalla. Viimeksi mukaan tuli eri korttipelejä, tarralappuja, bussikorttikotelo jne., eli toisin sanonen kaikkea turhaa. Tällä kertaa ostin juomapullon, jonka sisällä on mehunpuristin, eli siitä lisään toisessa blogi postissa. Tämäntapaiset liikkeet Suomessa ja muissa maissa ovat kalliita, sillä tämä ei ole krääsäliike, vaan enemmänkin erikoisliike. Liike sijaitsee samalla kadulla kun kirjaliikkeet, joten samalla kävin niissäkin. Yhdessä liikkeessä, jossa olisin halunnut ostaa kirjoja, oli tilat pienennetty remontin takia, joten tällä kertaa en saanut mitään kirjoja ostettua. Kadun toisella puolella sijaitsevasta taiteilijamarkkinoilta ostin lehtiön, kyniä ja puunikkarointi välineitä. Mitäs minä niillä teen, se selviää joskus, sillä kuka nyt voi vastustaa niiden ostamista kun myyjä sanoo myyvänsä ne minulle noin eurolla. Shoppailut eivät siihen loppuneet vaan menin takaisin Nanjing Roadin kävelykadulle, jossa käväsin nelikerroksisessa Century 21 liikkeessä. En ollut siinä vaateliikkeessä Shanghaissa aikaisemmin ollut, joten sinne pitää ensikerralla mennä uudestaan, kun tällä kertaa en jaksanut kierrellä ollessani niin nälkäinen. Menin alas metrolle, ja siellä söin korealaista ruokaa, ennen kuin otin kaksi metro ja bussin takaisin kotiin. Nyt olisi vielä edessä pieni juoksulenkki iltahämärässä ennen kun pääsen nukkumaan! :)

                                                                                       ☆★☆★☆★☆★☆★

Today I did some shopping from west to east, in other words I started off from West Nanjing Road metro station and after some hours ended the trip at East Nanjing Road. First I went to Marks & Spencer, where I realized that I was one of the youngest there as most of them women were in their fifties. So I moved on and went to Nanjing Roads market, where I went straight to my jewelry shop instead of going around first to see if they got any new stuff on sale. My seller greeted me and asked where my friend was and why I didn’t take my boyfriend with me etc. It feels nice when sellers really remember you, and that they are more genially interested in you and not just asking how are things going? I bought some new karma-balls and a longer chain for them. But the chain has to be returned as it wasn’t as good quality as the rest of the things I bought from him. I also got some new Pandora charms, as he had got lots of new charms this time. My bargaining skills have been on a pause so today I simply said it would be easier if he gave me a 20rmb discount. He laughed at my word easy and gave me the discount!


From there I continued down Nanjing road, took a short-cut through Peoples’ Park and ended up in one of the smaller streets with lots of bookstores. I went to specialty shop with lots of cheap good-for-nothing-stuff that I just can’t have enough of. Last time I was there I bought some card games and other small things for about 50rmb. This time I paid the same amount, but on a drinking bottle that has a juice presser in it. I always buy these weird bottles, and I have to make a blog post about them later. The bookstore I wanted to buy some books from was smaller due to renovation, and I couldn’t find the things I was looking for and left empty handed. My shopping didn’t end here, but I went back to Nanjing Road, this time the east side, and went to Century 21. I hadn’t been in the store before, but now I realized how great it is, and I will return there next time when I’m not too hungry. I went down to the metro station where I ate some Korean food, before hoping onto a metro, metro and bus, and then I was finally back home. Now I’ll just have to do a quick run out in the night, and then I can go to sleep!