Thursday, May 15

Kouluruokalassa osa 5




En ole kevään aikana kauhean paljon käynyt koulunruokalassa syömässä. Osasyy tähän on, että minulla on vain kahdesti viikossa kaksi tuntia peräkkäin, jolloin on tarvetta mennä heti syömään, ja silloinkaan en oikein jaksa mennä koulussa syömään. Olen nyt parin viime viikon aikana aina silloin tällöin käynyt kuitenkin ruokala numero yhdessä, eli ruokala, joka sijaitsee lähempänä hotelliani. Näinä kertoina on tullut syötyä joko paikan päällä tai mukaan otettuna pekonia riisin ja vihannesten kera. Annos maksaa noin euron ja lisäksi käyn toisesta paikkaa vielä ostamassa lasipullo pepsin, kun ei kokista lasipullosta saa täällä. Annos oli aluksi todella hyvä, mutta kyllä alan jo nyt kyllästymään, ja kohta pitäisi kokeilla jotain muuta. Muutenkin annoksesta tulee aina syötyä ainoastaan puolet ja loput tulee mukaan huoneeseen iltapalaksi.

Koulun ruokala numero yksi, on kuten jossain jo aikaisemmin olin maininnut, vanhempi rakennus kuin ruokala kaksi, ja samalla täällä on vähemmän luokka-rakennuksia lähistöllä, joten jonot ovat lyhyemmät. Ruokala ei ole ainoastaan ruokatauon aikana auki, vaan sinne voi myös iltapäivällä mennä syömään. Luulen syyn tähän olevan, että joillain on tunteja viidestä seitsemään tai kahdeksaan asti, ja he haluavat siinä iltapäivällä käydä syömässä. Ruokalan käytäntöön kuuluu, että mennään tiskiltä tilaamaan mitä haluaa, maksaa ja odottaa, että kokit valmistavat aterian. Aterian valmistuttua, nainen huutaa ulos mikä annos on valmiina, ja tiskiltä käy hakemassa omansa. Syömäpuikot ja lusikat otetaan erillisistä telineistä ja sitten siirrytään pöytään syömään. Ruokailun jälkeen viedään astiat naiselle, joka ne puhdistavat ja vie pestäväksi.

                                                                                       ☆★☆★☆★☆★☆★

During my spring semester I haven’t been eating too many times at two of the canteens at campus. One reason might be that I only have two days, when I have double classes, and have the need to eat after the first class, compared to last semester when I had more days to go to the canteen with classmates. Recently I have started going to canteen number one, which is the building closer to my hotel, and have some bacon with rice and vegetables. I have eaten this dish for the last couple of weeks too many times, so I’m already starting to have enough of it. The dish costs roughly 10rmb, and I sometimes go and buy a bottle of pepsi from one of the other counters with less people queuing to get their food. The dish they make is also too big, for me, so most of the times I get to take it whit me to my room, and eat it later in the day.

The canteen number one is in an older building and closer to hotel, compared to canteen number two, which is in the far end closer to the sports field and classes. As most people have classes nearer to number two, canteen number ones queues are never that long. The canteen offers breakfast in the morning, lunch as well as dinner in the afternoon. So it had three times, during which it is okay to go and eat there. When I eat at the canteens some basic steps are taken. First the dish has to be ordered at the counter and at the same time it is being paid for. After this you hang around for the cooks to make your meal in case it isn’t already done, and when it’s finished a women yells out which dish is ready to be picked up. After the meal has been given, chopsticks and spoons can be taken from a separate holder. When the dish has been eaten, the plates and other things are brought to a women that will clean it up, instead of just leaving everything at the table, a manner seen in most fast-food restaurants here in Shanghai.