Friday, May 29

Wagas Limited






Inside the Kerry Center there were some terracotta army statues 
Baker and Spice at the Shanghai Centre

Mikäli minulla koskaan tekee mieli länsimaalaista perus ruokaa, käyn aina Wagas kahvilassa lounaalla. Tällä kertaa kokeilin jotain uutta, eli kävin Wagas Limited kahvilassa, joka sijaitsee Jinganissa. Täällä erikoisuutena voi saada käsin tehtyä pastaa, joten tilasin annoksen spagetti carbonaaraa. Olin yllättynyt, ettei henkilökunta puhunut yhtään englantia, vaikka kahvila sijaitsee aivan keskustassa, ja muissa Wagas ketjun paikoissa englanti sujuu hyvin. Lisäksi palvelu ei oikein pelannut, tai sitten se täällä ”limited” kahvilassa on sanan mukaisesti rajoitettu palvelu. Juoma pitää itse baarista noutaa, vaikka muissa kahviloissa tarjoilija tuo pöytään juoman, ja useassa paikassa he ovat jopa tulleet ottamaan tilauksia vastaan. Mutta ei siis täällä. Tilasin siis juomaksi Shiseidon punajuuri-päärynä juoman, joka koostui suurimmaksi osaksi ainoastaan vaahdosta. Hyi kauheaa, kun vielä olisin vain halunnut oikean vetisen mehun. Toiseksi ns. käsintehty pasta ei ollut mitään herkkua. Itse jopa voin tehdä paremman annoksen. piti jopa jättää syömättä kun annoksesta tuli sen verran paha olo! Ja minä kun tykkään kaikista Wagasin annoksista. Onneksi päivän pelasti sisar kahvila Baker and Spice, josta tuli ostettua kanelipulla. Siellä he sentään puhuvat englantia. Ei tämä englannin puute nyt muuten haittaisi, sillä tilaanhan kotosalla aina kiinaksi, mutta kun nyt keskustassa on sen verran paljon länsimaalaisia, odottaisin Tanskalaisten omistaman kahvilan henkilökunnan osaavan puhua edes jotain englanniksi!

                                                                                                                                                                


If I need western food I always went to Wagas to eat. This time I tried the Wagas Limited cafe in Jingan. I was actually pretty disappointed with this café. I’m used to the staff speaking English, but here nobody spoke English. In the other Wagas stores staff might come with the menu to the table and take your orders and also bring you the stuff to the table after you have ordered, but not in this café. Maybe they have got the name limited from the fact that service is quite limited. You have to get the drink from the bar and as I didn’t know this, someone from the staff came and looked for me and told me to go to the bar instead of just handing over the drink. Since I was in the limited shop I ordered their hand made spaghetti carbonara , which more expensive than the normal ones. I also ordered the Shiseido beetroot and pear drink for fun. Both were horrible. The spaghetti was worse than what I’m able to do. I almost felt sick after eating half of it, not sure why… The drink wasn’t any better, as half of it was just foam. I was hoping for a refreshing juice, but no, I only got dry and warm foam. I had better luck with Baker and Spice café, which also is owned by the same team as Wagas. There the staff speaks English and are happy to serve you. Just like last time, I only got a cinnamon roll, since it is hard to find a decent bun anywhere else in the city.