Wednesday, May 20

On the Top Party







Lauantaina lähdimme vielä illalla ulos juhlimaan. Tällä kertaa kohteena oli vähän jännempi juhlapaikka, sillä baari jonne olimme menossa, sijaitsi Shanghai World Finance Centerin Park Hyatt hotelissa. Ei siinä vielä kaikki, vaan baari oli 92. kerroksessa. Netissä luki, että mikäli et ole menossa Dubaihin Burj Khalifaan juhlimaan, tämä tulee olemaan maailman korkeimmat juhlat. Tarvitsi vain pistää sähköposti juhlien järjestäjille ja pääsy oli ennen kahtatoista maksuton. Sisäänpääsy olisi muuten ollut 15 euro per henkilö. Olimme paikalla ehkä puoli yhdenteentoista aikaan, ja baari oli melko täynnä jo. Ostin aivan kammotavan kalliin ja kauhean makuisen drinkin, josta CC jopa sai vatsakipuja. Lyhyesti sanottuna juhlat eivät olleet mitkään kummoisemmat, maisemia ei voinut ihailla, sillä palkit peittivät suurimman osan ikkunoista. DJ soitti melko paljon musiikkia, joiden tahtiin oli vaikea tanssia. Eli ei minun makuun ollenkaan. Onneksi siellä nyt tuli käytyä, mutta en paikkaa muuten suosittelisi. Paikan huippu, korkeuden pois lukiessa, oli vessa. Aivan oikein. Vessat olivat automatisoituja, joten avatessani oven, vessa itse nosti kannen ylös. Lisäksi se pesi ja kuivasi tarvittaessa. Eli eipäs mikään huippu paikka kun vessa on illan kohokohta!

                                                                                                                                                                   


On Saturday we also went out to party in the evening. Our destination was the SWFC skyscrapers Park Hyatt Hotel club that was located on the 92nd floor. We got in for free as I had RSVP to the organizers but otherwise the entrance cost 100rmb. This was called the highest party in the world, but I wasn’t that impressed. The place wasn’t big at all and pretty full when we arrived some thirty minutes after opening. The drinks were expensive and the one I got tasted horrible. The view was nonexistent and the DJ played tracks that weren’t danceable. The highlight of the night has to be the toilet. I have seen a pretty spectacular golden toilet in the Cirque de Soil bar, but this toilet was fully automatic and opened up when I entered the room. It also had some washing and drying functions. I had people queuing outside so no time to try it for too long.