Friday, May 29

Ostoksilla vanhassa kaupungissa







Lähdin heti kuntosalin jälkeen kaupunkiin ostoksille. Tarkoituksena oli käydä yksin vaatemateriaali markkinoilla, sillä olen aikaisemmin käynyt CCn kanssa yhdessä, ja hän ei kovin pitkään jaksa seurailla minun kävellessäni kojusta kojuun katsomassa mitä on tarjolla, kun jokainen koju myy melkeinpä samaa tavaraa. Tällä kertaa minulla oli siis aikaa kierrellä niin pitkään kuin vain halusin. Olin jo viime kerralla etsinyt niittejä, mutta niitä ei sillä kertaa ollut tullut vatsaan. Ja ei sinänsä ihme, etten löytänyt, sillä ne olivat kojujen näytepöytien alimmalla tasolla. Eli mikäli ei kyykkisi, niittejä ei löytäisi. Kappale hinnat eivät ole edes sentin arvoisia, joten ostin niittejä sadoittain. Niitä sitten käytän esim. takkien koristamiseen. Markkinoilla on myös paljon turkiskappoja, joita en aikaisemmin ole katsellut, mutta huomasin yhdessä liikkeessä turkispalloja, ja ostin yhden ison kolmella eurolla ja kaksi pientä 1,5 eurolla. En tiedä olivatko aitoja tai ei, sillä en muutenkaan uskoisi myyjää, joten ei tullut kysyttyä. Markkinoilla on yllättävän paljon tarvikkeita joita voisi käyttää tehdessään vaatteita, mutta jotenkin on vaikeata tietää mitä ostaa, kun en tällä hetkellä ole valmistamassa mitään.

Ulkona alkoi tihkuttamaan, mutta kävelin silti Yu Yuan basaarien poikki. Paljon ihmisiä oli paikalla, joten en jäänyt pidemmäksi aikaa, vaan jatkoin kävellen eteenpäin. Huomasin yhdellä kadulla taas kerran pienen liikkeen, joka möi länsimaalaisia ruokatarvikkeita. En olisi ostanut mitään, jollen olisi huomannut heidän tarjoukset. 1,5 eurolla sai kolme pussia vohvelikeksejä ja 3 eurolla sai kolme pakettia super hyviä marenkikeksejä. Hyvä näitä keksejä varastoon ostaa, sillä tiedossa olisi taas kerran kahdeksan tunnin bussimatkat Anqingiin.

                                                                                                                                                                 


After my gym session I headed off to the city center. I have gone twice to the clothing accessories market, but both times CC was with me, so I didn’t have time to go through every stall slowly. hehe. So this time I went alone and looked for some studs that I could use for clothes. They were hard to find and I actually had to walk here and there to find a seller. Most sellers had the studs on the lowest level of their display tables, so I had to bend down and look for them. One stud cost some 0,1rmb, so I bought hundreds. Nobody actually sold the size that I was looking for, so I took some smaller ones in gold, black and metallic grey. I also looked in the fur shops that I had just walked past when I had visited the market in the past. They had cute balls of fur and a big ball cost 20rmb and small ones 5rmb. No idea what I’m going to use them for, but they were so soft that I had to buy some.

After finishing with browsing the stalls I walked over to the bazaars of Yu Yuan Garden. There were lots of people as always, so I didn’t stay for long. On my way to my next destination I came across a small store selling western food. Like always I just looked inside and didn’t find anything interesting, but on my way out I saw their discount items at the entrance. I bought three bags of waffle cookies for 10rmb and three packs of those delicious merengue cookies for 20rmb.