Monday, May 4

Brothers Kebab




Taas tuli luettua netistä eri ravintoloiden arvosteluja, ja vastaan tuli kebab paikka, joka oli saanut suurimmaksi osaa hyvää palautetta, joten päätin yhtenä päivänä mennä sinne lounaalle. Itse en ollut melkein löytää koko paikkaa, sillä se ei ollut kadun varrella, vaan sijaitsi kävelykadun päädyssä monen muun ravintolan jälkeen. Itse asiassa pääkadulta pystyi kävelemään kolmelle sivukadulle, jossa oli vain ravintoloita ja kahviloita, joten ei ihme etten löytänyt paikkaa heti. Paikalla oli yksi länkkäri minun lisäkseni. Tilasin yhden kebab annoksen, jonka halusin syödä paikan päällä ja yhden leivän mukaan. Listalta näytin minkä kastikkeen halusin, ja nainen, joka otti tilaukseni, ei ollut koskaan aikaisemmin varmaan kastiketta nähnyt listalla, ja sanoi ettei sitä saa. Maksuakaan hän ei ottanut vastaan vaan sanoi että voin mennä istumaan. Naisen valmistaessa annoksiani avoimessa keittiössä, oikea henkilökunta taisi ilmaantua paikalla, sillä hänellä sentään oli paikan työvaatteet päällä. Nainen teki annokseni loppuun, hyvästeli ja lähti pois. Paikalle saapunut työntekijä otti nokoset silla aikaa kun söin. Annos ei muistuttanut ollenkaan kebabia, jota Suomessa saa, vaikka ketju onkin Tanskalaisten omistama. Kebab maistui ihan samalta kun mitä kadulta saa ostettua melkeinpä mistä tahansa. Toisin sanoen en voi ymmärtää miten paikka sai kehuja siitä, että on avannut uuden ravintolan, joka valmistaa samaa kebabia kuin mitä kadulta voi ostaa paljon halvemmalla.

                                                                                                                                                                    


I read some reviews about restaurants in Shanghai and stumbled upon a new kebab place. The reviews were mostly positive so I decided to go there for lunch. The restaurant was extremely hard to find as it was located on a side street with lots of other cafes and restaurants. As I walked along the main road I had to walk back and forth on several side roads before I found it. There was only one person eating there when I got there. The lady behind the counter took my order and as I showed here which sauce I wanted, she looked confused and I believe nobody has ever ordered it earlier, so she wasn’t able to make it for me. As she prepared my meal in an open kitchen, the real staff showed up. Or at least this person had the working uniform on. The woman prepared my meal and after this said goodbye and left. The other person on the other hand took a nap on the counter, waiting for me to finish. The food wasn’t like I had expected it to be. It was actually the same stuff that I can get on from street food vendors. In other words I have no idea why people go here and pay a lot more than what they could pay for the same stuff outside.