Olen viettänyt pari
viimeistä päivää googlaamalla, että mitä räätälimarkkinoilla kannattaa tehdä,
ja mitä ei, ja paljon eri tuotteet maksavat. Lauantain aikana tuli käytyä
kahdessa eri räätälimarkkinoilla. Ensin kävin hiljaisemmassa ja vähemmän
tunnetussa Shi Liu Pu markkinoilla, jotka olivat kävelymatkan päässä Yuyuan
Gardenista. En ole aikaisemmin käynyt näillä markkinoilla, ja heti huomasi, että
täällä on paljon vähemmän ihmisiä kuin mitä muilla markkinoilla on. Kellarikerroksessa
oli melkein ainoastaan kankaita, ja harmittaa, että jätin ostamatta mokkakangasta,
joka maksoi metriltään kuusi euroa. No ensi kerralla sitten sitä ostamaan. Kankaita
löytyi joka lähtöön ja erityisen paljon (teko)nahkaa oli tarjolla. Kolmessa ylemmässä
kerroksessa oli enemmän räätäliliikkeitä.
Kävimme yhdessä liikkeessä
kysymässä, paljonko maksaa pellava housujen ja shortsien teko. Olin kotona
piirtänyt shortseista kuvan, jotta heillä olisi jonkinlainen käsitys minkä
malliset halusin, mutta CClle tarkoitetut housut, niillä ei ollut mallia. Shortsit
maksoivat tässä paikassa 30 euroa ja housut 37 euroa. Kaupat jäivät tekemättä
ja jatkoimme matkaan. Kiertelimme ja katselimme mitä oli tarjolla ja ostin
matkan varrella puuvillakangasta kahta teepaitaa varten. Samalla tuli käytyä
juttusilla kahden farkkuliikkeen myyjän kanssa, etsiessäni minun super
pehmeiden farkkujen vastaavaa kangasta. Pehmeätä farkkukangasta ei kuitenkaan
tältä markkinoilta löytynyt.
Sen sijaan löysimme
pellavaräätälin, joka suostui tekemään shortsit ja housut hintaan 45 euroa.
Valitsimme ensin kankaan, ja molemmat halusivat mustan ohuen pellavakankaan.
Sitten otettiin mitat. Viimeiseksi annoin vielä ostamani napit ja vetskarit
myyjälle ja sitten piti selittää vielä kiinaksi soperrellen, että haluan vyön
shortseille. Hetken tuli selitettyä, ennen kuin toivottavasti sekä myyjä että
CC ymmärsi mistä oli kyse. Saapa nähdä tuleeko vyö tehtyä vai ei. Vaatteet ovat
valmiit viikon kuluttua, sillä menen mieluimmin kokeilemaan niitä paikan päällä,
kuin että ne tulisi postissa, ja joutuisin uudestaan käymään markkinoilla,
mikäli niissä olisi jotain korjattavaa. Pitäisi vielä lisätä, että pellava
liikkeellä ei ollut liiketilaa, vaan sijaitsi keskellä käytävää. Onneksi mitat
sai suht nopeasti siinä mitattua, mutta mitä tapahtuu ensi kerralla kun
shortsit pitää kokeilla keskellä käytävää ihmisten pyrkiessä ohi?
Kävelimme jonkin aikaa
kunnes saavuimme South Bundin räätälimarkkinoille. Paikka oli aivan täynnä
ihmisiä, suurin osa oli ulkomaalaisia, ja arvaisin heidän olevan turisteja. Olen
käynyt täällä kerran aikaisemmin, mutta silloin en saanut mitään tilattua,
sillä kolmessa kerroksessa on aivan liike tarjolla ja minua ahdisti käydä
tilaamassa, kun en tiennyt mitä halusin. Tällä kertaa laukussa oli mukana
farkut ja teepaita, jotka halusin kopioitavaksi, joten nyt oli tarkoituksena
ainoastaan löytää räätäli, joka osasi ommella puuvilla tai farkkua. Kävin
monessa liikkeessä, jossa valmistettiin stretch materiaalista vaatteita, mutta
harva oli ommellut mallivaatteet hyvin. Ne jotka olivat tehneet mallikappaleet
hyvin, sanoivat kopioivansa noin viiden euron maksavan teepaitani hintaa 27
euroa. Aivan järjetön hinta. Lopulta jätin puhumatta englantia ja puhuin
ainoastaan kiinaa, ja yksi paikka lupasi tehdä kaksi teepaitaa ostamallani
kankailla hintaan 15 euroa. Tämäkin oli paljon kalliimpi, kuin mitä olin
kuvitellut, mutta mikäli lopputulos on hyvä, ei se hinta kovin paha ole.
Lopuksi löysin vielä
hyvän farkkuräätälin, jolla ei ollut super pehmeätä kangasta, mutta melko
lähellä. Hänellä kuulemma on ollut samanlaista aikaisemmin käytössä, mutta
kaikki haluavat sitä, ja kangas loppui heti. Valitsin mustan kankaan. Täälläkin
mitat otettiin, vaikka hänelle sentään jätin vanhat farkut malliksi. Hinnaksi
tuli 24 euroa ja maksoin puolet hinnasta ennakkoon, niin kuin myös muissa
liikkeissä. Myyjä oli todella ystävällinen ja mikäli lopputulos miellyttää,
käyn mielelläni jatkossakin hänellä teettämässä farkut. Kaikki vaatteet ovat
viikon päästä valmiit, joten saapa nähdä mitä he ovat saaneet aikaisekseen.
I
have spent the last few days looking up on google what to make in the tailor
markets, what to avoid and how much it costs. Saturday was spent going from one tailor
market to another one and ordering five pieces of clothing. We started off by
going to the less known Shi Liu Pu Cloth Market that is nearby Yuyuan Garden.
The market wasn’t crowded, which suited me just fine. The basement floor had
lots of fabric and I regret not buying a great suede fabric that cost only 40rmb
per meter. The basement also had some great leather, mostly faux leather on
sale, that I should take closer look at next time.
The upper floors had tailors
but also fabrics could be found and I bought some cotton for two t-shirts.
We
were looking for a tailor that made clothes out of linen. I had made a sketch
of a pair of shorts that I wanted that would help the tailor understand what I
wanted, but CC wanted to order pants without any picture. The first shops would
have done the shorts and the pants for 450rmb, even though you can haggle here,
I didn’t feel satisfied with the price, so we moved on. We found another place
that took our order for 300rmb. We chose the fabric, a black thin linen fabric
for both bottoms. The shopkeeper took our measurements and I provided her with
the buttons and zippers I had bought earlier that day from the material market.
I paid 200rmb first and 100rmb will be paid next time. The clothes we ordered
should be finished next week and I will rather go there and try them on and see
if they fit, than just ask them to send them in the post.
After
this we walked for a while until we reached South Bund Fabric Market. This
market had a lot of people, especially western tourists. I have been to this
market once before, but that time I didn’t order anything as there were too
much to choose from. Three floors provide a tailor for any material. This time
I had with me the t-shirt and jeans that I wanted to copy, so I just needed to
find a jersey and jeans tailor to make my orders. Finding a stall that could make good seems on
stretch material was hard to find and those that I eventually did find told me
that copying my not-so-expensive and not-so-hard-to-make shirt would cost
180rmb. Unbelievable. Finally I found a place that would copy the t-shirt and
make two shirts out of the material I provided for 100rmb. A lot more expensive
than I had imagined, but hopefully the result is good.
I also found a tailor specialized in jeans, that didn’t have the super soft jeans
material that I was looking for, but pretty close. The seller was nice and
after choosing a black jeans fabric she took my measurements. I provided her
with my old jeans that the tailor would copy. She didn’t start off with some
really expensive start price, but instead gave me direct the price of 160rmb,
that I accepted. Also this one would take a week before I could come and pick
it up. I hope the result is great, because I would really like to continue
doing business with this seller. Next weekend I can go and pickup my items and
I hope they are even somewhat near the original one.