Thursday, April 2

Suomalaisen kyllä tunnistaa


Anqingissa olen kerran löytänyt hyvän frozen yogurt baarin, joten ajattelin tälläkin kerralla käydä siellä. Heti sisään tullessani mukava työntekijä hyvällä englannilla kysyi mitä haluaisin tilata. Hetken katsellessani mitä ottaa, kuulin hänen kysyvän CCltä, että ettekö te ole käyneet täällä aikaisemmin, ja sitten hän osoitti sitä annosta, jonka viime kerralla tilasin. Olemme siis toki olleet aikaisemmin, mutta siitä on jo vuosi. Tästä saa jo sellaisen kuvan, että olen ainut länsimaalinen joka on käynyt täällä, tai sitten hänellä oli todella hyvä muisti.

Sama sattui toistenkin, että joku on muistanut minut vuosi sen jälkeen kun olen viimeksi käynyt. Ottaessamme bussin Anqingista Shanghaihin, bussikuski kertoi kovaan ääneen kiinaksi, että tässä tulee suomalainen. Kysyin jälkikäteen CCltä, että mistä bussikuski tämän voi tietää, sillä kaikki muut luulevat minun olevan Amerikasta tai Venäjältä. CC kertoi vuosi sitten kuskille, minkä maalinen olen, kun olimme matkustaneet saman kuskin kyydissä silloinkin. Joko kiinalaisilla on hyvä muisti tai sitten länsimaalaisia käy niin harvoin, että tällaiset kohokohdat jäävät heidän mieleen.

                                                                                                    


In Anqing I found this great and cheap frozen yogurt bar, so when we were nearby I decided to go there again. The shopkeeper speaks great English and he asked if we had been here before, since he remembered what I ordered last time. They either don’t have that many western customers or then the shopkeeper had a great memory, since last time I visited was a year ago. On another occasion, when we entered the buss that would take us from Anqing to Shanghai, the bus driver told others that I’m from Finland. I was wondering if CC just had told him, or how could he possibly know where I’m from when everybody else thinks I’m Russian or American. CC told me that the bus driver is the same one we had a year ago when making this trip, so he remembers me from that time.