Packages are tide onto the sides of the scooter |
Uusi detox pakkaus saapui
kotiin tänä aamuna, ja heti ensimmäisestä pähkinämaidosta huomasi eron
pilaantuneisiin. Onneksi sain uuden mahdollisuuden kokeilla juomia, sillä ne
vaikuttavat tällä hetkellä tuoreena todella hyviltä. Olin ilmoittanut heille
taas, että kotiinkuljetuksen saapuessa perille, he soittavat minulle, ja niin
he tekivätkin. Vaikka ei kaikkea soitosta ymmärrä, niin tietää, että soitto
tulee kuljettajalta, ja vastaan vain että pieni hetki niin olen ulkona. Mikäli
soittaja olisikin joku muu, ja minä iloisena vastaan odota hetki, niin tulen
ulos, niin kyllä soittaja ihmettelisi, että minne oikein tuli soitettua.
Aikaisemmin, kun tilasin
Niken lenkkarit, ne eivät oikein saapuneet samaan tapaan. Kuljettaja oli CClle
ilmoittanut tuovan ne viiden aikaan, mutta sillä ulkona satoi kaatamalla,
kuljettaja oli päättänyt jättää meidän keikan väliin ja monen soiton jälkeen
saapui paikalle ilta myöhään. Joskus, kun emme ole olleet kotona, niin paketti on
jätetty viereiseen markettiin. Marketin ulkopuolella on aina iso läjä paketteja
ja kirjeitä, ja ihmettelen, mikäli kukaan seuraa kuka sieltä mitäkin ottaa.
Normaalisti kun tilaan
jotain esim. Taobaosta, eli nettikaupasta, tuotteet kuljetetaan CCn siskon
kotiin, sillä ostamme usein hänen poikaystävän tunnuksilla, sillä kaikilla ei
ole nettipankkitunnuksia. Minullakaan ei ole kiinalista pankkikorttia, joten
ulkomaalaiset kortit eivät toimi jos Taobaosta tilaa. Eli sitten kun paketit
saapuvat usein parin päivän sisällä siitä, että on tilattu, niin käymme ne siskon
kodista hakemassa. Taobaosta olen tässä viime kuukausien aikana ostanut vaikka
mitä, mutta suurimmaksi osaksi jotain keittiöön liittyvää. Ensiksi tuli uuni
ostettua, sillä uuni ei ole vakiovarustus kiinalaisessa keittiössä. Vaikka
ostin suurimman uunin jonka löysin, se on silti kevyt ja siirtelemme sitä aina
käytön mukaan. Samalla tuli myös ostettua Taobaosta kulho-setin, raastimen ja
kuorintalaitteen. Meille ei myöskään ollut sähkövatkainta, joten sellaisenkin
ostin noin viidellä eurolla.
I got
my new detox pack today and after drinking the first nut milk, I can say that
probably all of the drinks in the previous pack were spoilt, since this tasted
nothing like the one before. I’m really glad they were able to send a new pack
and this time the driver called when he arrived, instead of just guessing that
nobody might not be at home. The driver delivered the pack with a car, but I’m
more used to delivery men driving a scooter. I have ordered lots of things from
the internet, but most items have been dropped off at CCs sisters’ home, since
we use her boyfriend’s account when ordering from Taobao.
Lately
I have ordered lots of things for the kitchen, as some basic things are missing
from a Chinese kitchen. The first thing was an oven that I use a lot when
preparing food. It is large, in fact so large that it doesn’t fit in the kitchen,
but luckily easy to move around. I also bought lots of bowls, a peeler and a
slicer. The newest item is an electric mixer, since beating eggs with a
chopstick became a bit tiresome.
Most
packages are delivered with a scooter that has a large basket in the back. When
having lots of packages, the driver sometimes things them with ropes onto the
side of the basket, and some packages might fall of. I have seen this happen a
few times and ones I even show one driver that he dropped his package when he
didn’t notice. During a rainy day, the package will arrive most certainly
really wet. Or maybe they have just dropped my package in a puddle on the way.