Käsin vedetty nuudeli

Lamian with beef and soup 

The cook taking a break in the restaurant 

Daoxiaomian with soup and beef as no pork is used in the halal restaurant 

Kotimme lähistöllä löytyy ainakin kaksi ravintolaa, jotka valmistavat käsin nuudelinsa. Tämä nuudeli on nimeltään lamian, ja tilatessaan nuudeliannoksen, kokki valmistaa nuudelin kadunpuoleisessa keittiössä, ja asiakas voi seurata ruoan tekoa. On jännä nähdä miten taikinapalasta kokko vetää ja vetää kunnes saa todella pitkät nuudelinauhat. Toinen käsintehty nuudeli, jota olemme myös kokeilleet, on ns. raastettu nuudeli. Eli taikinapalasta raastetaan puukolla paloja suoraan kiehuvaan veteen. Molemmat annokset tehdään nopeasti, eli alle viidessä minuutissa siitä, että olimme tilanneet, olimme jo saaneet annokset pöytään. Hinta nuudeli annokselle on noin 1,5 euroa. Käsin vedettyjä nuudeleita valmistavat henkilöt kuuluvat Hui minoriteetti kansaan. Huit ovat muslimeja, joten ravintolat ovat halal-ravintoloita. Huit tunnistaa usein helposti siitä, että he pukeutuvat erilailla kuin muut kiinalaiset. Miehet käyttävät usein pientä hattua, sellaista, jotka monet Lähi-idässä käyttävät, ja naisilla on usein huivi peittämässä päätä.

                                                                                                                                                                     

We have at least two restaurants near our house, which prepares noodles by hand. Hand pulled noodle is called lamian, and when ordering the dish, the chef will prepare the dish in front of you in his kitchen that is half outside the restaurant. The chef pulls a large piece of dough and somehow the noodle strings appear and gets thinner and thinner as he continues pulling. There is another similar dish called daoxiaomian, which is shaved noodle. The chef takes a piece of dough and shaves of pieces into boiling water with a knife. Both dishes are great and tasty, even though I prefer the hand pulled one more. The dishes cost some 10rmb. Lamian restaurants are held by Hui minority people. Hui are Muslims and therefore the restaurants are halal ones. Huis are mostly easy to recognize as they wear hats and shawls that only Muslims wear. 

Mustikkaskonssit

Leivoin kuukausi sitten mustikkaskonsseja Maria Montazami –kirjan reseptin mukaan, ja niistä tuli todella hyviä. Pari päivää sitten tuli uusi satsi tehtyä, ja sekin tuli syötyä loppuun melko nopeasti.

                                                                                                                                                              

A month ago I tried making scones for the first time and they turned out great! These are great as breakfast or snack, as they aren't as sweet as e.g. cookies or other sweet bread. 

Hongkou markkina-alue

These building were mostly occupied by workers from other cities

Notice the children's brooms on top

A stall only selling strawberries. The better the quality is, the more they cost

The eggs were actually more bluish than white

Juutalaiskorttelin jälkeen siirryimme paikallisten markkina-alueelle. Eipä siellä ollut paljon, mitä en aikaisemmin ole nähnyt myynnissä muualla. Paikalla olisi kuulemma aikaisemmin ollut partureita kadulla, mutta he olivat tällä kertaa lounaalla. Käveltyämme markkinat läpi menimme lähistöllä sijaitsevaan nuoriso-hostelliin lounaalle. Suurin osa, eli noin kaksitoista henkeä, tilasi pizzan, ja se taisi olla virhe. Keittiössä oli yksi pitsa uuni, sillä pitsat saapuivat pöytään aina noin. kymmenen minuutin välein. Oma pizza tuli siis siinä puolentoista tunnin odottelun jälkeen, onneksi ei sentään viimeisenä.

                                                                                                                                                                     

After walkin throug hthe Jewish Ghetto, we went to a local market. The streets were filled with shops selling just the regular stuff that I have seen before. The only thing that could have been interesting is barbers working in the street, but they were on lunch when we walked past. In the end of the tour we headed over to a nearby youth hostel to have some lunch. Everybody except for one ordered pizza, which was a mistake, since the kitchen probably only had one pizza oven. Every ten minutes one pizza arrived, and after one and a half hour my pizza arrived. Luckily I wasn’t the last on to get my pizza. 

Pyykit kuivumassa

Nämä talot kuuluivat aikaisemmin Juutalaisten ghettoon, mutta tällä hetkellä siellä taitaa asua ihan paikallisväestö vain, ainakin pyykinriipustamisesta päätellen. Kiinalaiset tykkäävät ripustaa pyykin ulos, sillä auringon valon UV-säteet kuulemma tappavat bakteereja. Toinen syy on se, että asunnot ovat usein sen verran pieniä, että vaatteet, ja etenkin lakanat, on vaikea ripusta sisälle kuivumaan. Kyllä niitä sisälläkin on, mutta mikäli ne ovat vielä pesun jälkeen litimärät, ei niitä sisälle voi jättää, sillä koko asunto olisi ihan kostea. Voisin omasta kokemuksesta vielä lisätä, että pesukoneesta ulos tulevat vaatteet ovat suurimmaksi osaksi meillä ihan märkiä, kun taas muualla on tullut pestyä koneissa, jotka linkoavat sen verran paljon, että vaatteet ovat melko kuivia pesun loputtua. Myös alusvaatteita ei saa sekoitta muiden vaatteiden sekaan, sillä niissä on eri bakteeri kanta kuin mitä muissa vaatteissa on. Lisäksi pesukone pyörii päivittäin, jos ei jopa useamman kerran, sillä perheen mielestä vaate voidaan pestä yhden käyttö kerran jälkeen. Ei se haittaa vaikka materiaali olisi melko herkkä tai värit eivät oikein sovi yhteen, kaikki mukaan pesuun vaan… En muista pesseeni untuvatakkeja tai muita toppatakkeja Suomessa monta kertaa viimeisten vuosien aikana, mutta täällä ne kyllä kerran kuussa vähintään voi pestä. Varmasti tämä on ihan normaalia täälläpäin, mutta itse on vain tottunut siihen että pyykit pestään noin kerran viikossa, joten tuntuu jotenkin liialta pestä näin usein ja niin vaikealla tavalla.

                                                                                                                                                                   

These houses are part of the former Jewish Ghetto, but nowadays it seems like there are only Chinese people living in this neighborhood, at least if you look at the way they dry their laundry.  Chinese people are used to putting their laundry out from their windows to dry. This is partly because they think that sun rays will kill bacteria on the clothes. The other reason is that apartments are so small that hanging up e.g. a blanket is pretty hard. Hanging up wet stuff inside the apartment would make the whole place wet, and that doesn’t work either, so out you go. I just find it pretty weird that they dry our clean clothing outside in the air pollution and dust just after they have been washed clean. Some other aspects about washing here that I’m can’t understand is that underwear can’t be washed together with other clothing, as the bacteria on the underwear isn’t the same as on other clothing. In other words, just more washing to do by hand, when I can’t wash everything at the same time. They also seem to not care about separating colors, such as dark from light colors, but just mix everything. Even clothes with delicate fabrics are washed after only being used once. Since clothes are so frequently being washed, I believe our washing machine is on every day, sometimes twice. I on the other hand usually wash once a week my stuff, but that isn’t how it work here. 

Historiallinen juutalaiskortteli

Building on Huoshan Rd. was a residential place for Jewish refugees during Second World War

Building on Zhousan Rd. that was part of "Little Vienna"

An old Broadway theater  

There were some interesting architecture found in this area

The entrance to a prison

The prison, wived from behind

Kävelykierroksen aikana kiersimme korttelin, jossa juutalaiset olivat asuneet toisen maailman sodan aikana. Rakennukset on rakennettu 1920-luvulla ja juutalaisten siirrettyä alueelle asumaan, paikkaa kutsuttiin pieneksi Viennaksi. Aikaisemmin rakennuksissa oli paljon eurooppalaisia kahviloita, mutta mikään niistä ei enää ollut pystyssä. Kävelimme myös vanhan Broadway teatterin ohi. Korttelin lähistöllä oli jopa vankila. Todella outoa nähdä vankila melko keskustassa, joka oli siis ihan toiminnassa. Takaportin edessä oli ihmisiä, luultavasti perheenjäseniä, odottamassa, jotta he pääsisivät tervehtimään vankeja.

                                                                                                                                                                    

During our walk around the former Jewish ghetto we saw some pretty nice buildings built in the late 1920s. These were the houses that Jewish refugees stayed in during world war two. When the community started to bloom, they opened up cafes, and the place was called little Vienna. We also passed an old Broadway theater and some other interesting architecture. Also a working prison was on the way. It was weird seeing it in the middle of the city with people outside waiting to go inside to visit some of the prisoners. 

Shanghain juutalaispakolaisten museo

The Ohel Moshe Synagogue 

The museum had a free guided tour with a women that spoke English

The outside walls had names of all the refugees living in the area

Pictures of "Shanghai babies", Jewish children born in Shanghai

Inside the synagogue with the Torah behind the curtain    

Tässä teille lukijoille, pieni historian oppitunti käsitellen Shanghain juutalaisten pakolaisten historiaa. Toisen maailman sodan aikana juutalaiset pyrkivät pakoon, mutta harva maa myönsivät heille viisumeja. Osa maista myönsi jonkin rajoitetun määrän viisumeja juutalaisille, mutta suurin osa ei ottanut heitä vastaan ollenkaan. Siihen aikaan piti olla matkalipun ostaessa myös viisumi. Japanin armeijan valloitettua Shanghai vuonna 1937, he alkoivat päästää juutalaisia sisään kaupunkiin ilman passia tai viisumia. Pakolaisten alkaessa saapua kaupunkiin, paikalla oli jo aikaisemmin tulleet rikkaat irakilaiset juutalaiset, kuten Kadoorien ja Sassoonin perheet, ja venäläiset juutalaiset. Japanilaiset konsulit Euroopassa myönsivät viisumeja juutalaisille moneen mahaan, ja auttoivat heitä pakenemaan Venäjän kautta Japaniin ja täältä sitten Shanghaihin. Suurin osa pakolaisista tuli Shanghaihin Italiasta lähteneellä laivalla, joka kuukausittain toi pakolaisia turvaan. 

Vuonna 1943 noin 23,000 juutalaista siirrettiin asumaan ghettoon. Alue oli kooltaan noin neliömaili. Alueella asui jo ennestään paljon kiinalaisia, mutta paikalliset tukivat pakolaisia ja rikkaammat juutalaiset avustivat heitä lahjoittamalla ruokaa ja vaatteita. Ghetto ei ollut muurien takana, mutta päästäkseen ulos, oli haettava lupa ja alueella oli liikkumiskielto öisin. Elämä ghetossa oli aluksi vaikeata, mutta elämä muuttui nopeasti paremmaksi, ja juutalaiset avasivat kouluja, tekivät töitä ja muuttivat alueen paremmaksi paikaksi. Natsit painostivat Japania, ja vaativat japanilaisten lähettävän juutalaiset takaisin Saksaan, mutta Japani kieltäytyi. Vuonna 1948 Israelin perustettua, suurin osa juutalaista lähtivät Shanghaista. Vuonna 1957 ainoastaan sata juutalaista oli jäljellä kaupungissa, ja tällä hetkellä ainoastaan harva on jäänyt Shanghaihin. 

Kun minulla ei harjoittelupaikkaa vielä ole löytynyt, niin aikaa kyllä on mennä keskellä päivää Shanghain Suomalaisten järjestämälle kävelykierrokselle. Tällä kertaa kävelyn teemana oli Shanghain historiallinen juutalaiskortteli Hongkoun alueella. Tapaaminen oli kello kymmeneltä Dalian rd. metro asemalla, mutta kun en jälleen kerran oikein osannut laske kuinka paljon aikaa matkaan tarvitsen, olin paikalla hieman ajoissa. Jonkin ajan päästä porukka oli kasassa, ja neljäntoista hengen porukka lähti matkaan. Pääkohteena oli juutalaispakolaisista kertova museo. Sisäänpääsy oli ryhmäalennuksella 6 euroa ja saimme hetken itseksemme katsella ympärille, sillä maksuton opaskierros järjestettiin vasta kello yhdeltätoista. Museo oli jaettu kolmeen rakennukseen. Päärakennus oli Ohel Moshe synagoga, ja kahdessa sivurakennuksessa sijaitsi näyttelytilat.

Oppaan saapuessa hän aloitti kertomalla vähän juutalaisten historiasta. Suurimman osan olimme jo kuulleet, sillä kävelykierroksen opas oli melko hyvin kertonut meille juutalaisten historiasta ja elämästä Shanghaissa. Ohel Moshe synagoga on yksi kahdesta Shanghaissa sijaitsevista synagogista, ja se on vuonna 2007 entisöity samannäköiseksi, kun miltä se näytti vuonna 1928 ollessaan juutalaisten käytössä. Toisessa kerroksessa on tietokoneita, jonka avulla voi etsiä tietoa juutalaisista pakolaista. Kolmannessa kerroksessa oli näyttelytila keskitysleireistä, mutta siellä emme käyneet. Ensimmäisessä näyttelytilassa kävimme katsomassa lyhyen elokuvan juutalaisten elämästä Shanghaissa, jonka jälkeen opas kertoi näytillä olevista kuvista ja esineistä. Esillä oli mm. passi, jonka juutalainen omistaja oli kadottanut noin 70 vuotta sitten, mutta kiinalainen löysi sen jonkin aikaa sitten, ja ilmoitti siitä passin omistajalle. Toisessa näyttelytilassa oli kuvia ja esineitä juutalaista, kuten esim. kuvia juutalaista lapsista, jotka olivat syntyneet Shanghaissa.

                                                                                                                                                                    

Here is a little history lesson about Shanghai Jews to begin this post with. During World War Two, Jews tried to flee the holocaust to other countries, but few were willing to accept them. They were supposed to have a visa when buying traveling tickets and some countries handed out a restricted amount of visas. In 1937 Japanese troops occupied Shanghai and they were willing to accept Jews without passport or visa to come to the city. Those that had the money, traveled by ship from Italia to Shanghai. Also Japanese consuls in some European countries helped issue visas to Jews against orders from their superiors. These Jews travelled across Russia and went to Japan, before being moved to Shanghai. Shanghai had a Jewish community before the refugees arrived, consisting of the wealthy Iraq Jews, including Sassoons and Kadoories families, and Russian Jews, that earlier had been settled in north China. 

In 1943 all 23,000 refugees were relocated to an area of one square mile. This was done, so that the Japanese could have an eye on what they were doing, but on the other hand the ghetto was not walled, meaning that the Jews were able to leave the area if they got the permission from the Japanese. The conditions in the ghetto were harsh to begin with, but there were also Chinese people living there, bringing comfort. Richer Jews assisted by giving food and clothes and slowly the ghetto turned out to be a thriving community. They established schools, a new synagogue was built, newspaper were published and people had work. Nazis pressured Japan to hand over the refugees living in Shanghai, but Japan didn’t do as they were told. The ghetto was liberated in 1945, and in 1948, when the state of Israel was established, most Jews left the city of Shanghai. Ten years later only about 100 Jews remained in the city and nowadays there isn’t more than a few left.

Since I still haven’t found an internship, I was able to go on another walking tour with the Shanghai Finns in the middle of the day. We met up at Dalian Rd. metro station and when everybody had arrived, a group of fourteen people and a baby set of. Our guide told us about the history of the Jewish people in Shanghai, so we had a better understanding of what we were going to look at. Our first main stop was the Jewish Refugee museum. The entry was 40rmb with group discount and there weren’t that many people at the same time as we were visiting. A guided tour began at eleven o’clock, so we had some time to look around on our own before going on the tour. The museum consisted of three building, from which the main building was the Ohel Moshe Synagogue. It was rebuilt in 2007, to look like the original one used in 1928. The second floor of the building had computers where you could look up former refugees from a database. The third floor had an Auschwitz exhibition that we didn’t look at.

Our guide spoke English and told us about the history and walked us through the first and second floor of the synagogue. After this we went to the first exhibition hall, where she showed us movie about the refugees living in Shanghai. After this we looked at some pictures and she told us a bit about the people in the pictures. The exhibition had a passport that a Jewish woman had lost some 70 years ago, and just recently a Chinese person found it and was able to contact the owner of the passport. The second exhibition hall was more personal with wedding pictures and pictures of kids born in Shanghai. 

Räjähtävät riisimurot

Ulkona kuuluu kova pamahdus. Ääni ei muistuta ollenkaan raketin tai ilotulitteiden ääntä, vaan enemmänkin kuin auton rengas, joka räjähtää. Olen aikaisemminkin kadulla kuulut kovan pamahduksen ja nähnyt mustan savupilven, mutta en ole ymmärtänyt mistä on kyse, kunnes se viimein selvisi minulle jokunen viikko sitten. Pamahdus tulee ns. popcorn –koneesta. Mies istuu kadulla ja veivaa konetta avoimen tulen yllä, kovan paineen takia koneessa valmistettava riisi pamahtaa ja siitä tule muromaisen ilmavaa. Pussi riisimuroja maksaa alle euron ja vaikka se nimeltään on ihan jotain muuta, niin minusta se muistuttaa aivan riisimuroja. Tätä valmistava mies valmistaa riisimuroja aina eri kaduilla, joten ei aina tiedä, missä hän seuraavaksi ilmestyy. Tänään kiersin miehen kaukaa, sillä ei koskaan tiedä milloin riisi pamahtaa. Sydän melkein pysähtyy, mikäli lähellä on, sillä ääni on todella kova.

                                                                                                                                                                   

I can hear a loud boom from outside. I know it isn’t fireworks or firecrackers, since the sound seems to be more like a car tire exploding. In fact I’m not sure how to explain what it really is, but let’s make it simple, the sound is based on a machine that is making rice explode into airier cereal kind of form. This is a snack that can sometimes be hard to find, as the man making this moves around and makes this snack on different streets every day. Today he has settled down on my street, so I can hear the loud boom from outside. The man waves a machine over an open flame, and with some sort of pressure chamber system, the rice explodes. A bag of rice cereal cost only 5rmb and it is great snack or breakfast cereal together with milk or water. 

Muotiviikot Shanghaissa

Huhtikuun alussa vietettiin Shanghain muotiviikkoja. En ole kauhean paljon tapahtumasta kuullutkaan, mutta kävellessäni Xintiandi alueella taisin löytää muotinäytösteltan. Kävelin katua pitkin kun yhtäkkiä nurkan takaa kaksi miestä tuli jousten isot kamerat valmiina kädessä. Hetken kuluttua joukko ihmisiä ilmestyi, ja miehet kuvasivat jotain heistä. En tiedä loppuiko vai alkoiko joko muotinäytös juuri siihen aikaan, ja mikäli siellä oli jotain tunnettuja henkilöitä, niin minä en heitä ainakaan tunnistanut. Pääoven edessä oli lisään ihmisiä kamerat valmiina, mikäli joku tunnettu henkilö tai hyvin pukeutunut tyyppi tulisi vastaan. Itse en ohi mennessäni mitään jännää bongannut, joten jatkoin matkaan.

                                                                                                                                                                   

Shanghai had its own fashion week in the beginning of April, but I haven’t looked up what events there were during that time. I only by chance found the main runway tent in Xintiandi when visiting the area a week ago. As I was walking down a road, some men came running from behind a corner and started taking pictures of the people coming behind them. I’m not sure if this crowd was on their way to a fashion show, or in case it just had ended. I looked around at the crowd gathered outside the main entrance, but I didn’t spot anybody that looked famous or was wearing anything interesting. 

Bund Sightseeing Tunnel

Olin monesta paikkaa lukenut kuinka huono tämä turisteille tarkoitettu joen ali kulkeva tunneli on, mutta pakko nyt näin kuuluisa nähtävyys kokea, kun nyt kaupungissa asuu. Menin tunneliin Bundin puolelta ja matka maksoi noin seitsemän euroa. Paikalla ei ollut paljon ihmisiä, ja samaan vaunuun kanssani tuli neljä muuta ihmistä, vaikka luulen, että sinne mahtuisi jopa kymmenen kerralla. Seison vaunun etuosassa toisen turistin kanssa kuvaamassa matkaa, mutta suoraan sanottuna ei siinä paljon kuvattavaa ollut. Matkan aikana oli paljon vilkkuvia valoja ja seinät olivat koristeltu. Matka ei varmaan enemmän kuin viisi minuuttia kestänyt ennen kuin saavuimme Lujiazuin puolelle. Tunnelista poistuessa saavuin matkamuistomyymälään, josta en aikaisemmin ole edes kuullut. Lopuksi voi kyllä sanoa, että matka ei ollut seitsemän euron arvoinen, ei sitten lähelläkään. Mutta toisaalla vain he jotka ovat kokeneet tämän tietävät, miten huono se oikeasti voi olla.

                                                                                                                                                                 

Most places describe this tourist attraction as tacky, and I won’t argue with that. The sightseeing tunnel, which crosses under the Huangpu river, might in fact, be even worse than I expected. The entrance at the Bund side is located in a pretty good spot and easy to find. Getting from the entrance to the ticket office takes some time, and there are some food places next to the ticket office that you might not know about, if you don’t plan on taking the tour. One way cost 50rmb, which is really expensive, after you have seen what you paid for. There wasn’t that many people taking the tour, and just four people entered the same car with me. I together with another tourist stood in the front of the car to take video and pictures as the three others weren’t even interested in the ride. The trip took maybe some five minutes, and there were just some lights and decorated walls on the way. A voice from a speaker announced in Chinese and English what we were supposed to see. The only part I remember was the volcanic part, were there were some red lights. Even though many places say this is a must try even though they say it is bad, I have to disagree as it isn’t worth it. You could rather spend some coins on the metro, ferry or taxi. 

Pudongista Puxiin lautalla

This what the ferry looks like. Picture taken from Puxi side of the river

People waiting for the ferry

The inner deck was almost empty as everybody wanted to be outside

Olen kerran aikaisemmin käynyt Huangpu jokiristeilyllä, mutta tällä kertaa otin ainoastaan lautan joen yli päästäkseen Pudongin puolelta Puxin puolelle. Lautta maksoi noin 0,30euroa, ja käytin ihan metrokorttia. Tullessani paikalle, laiturilla odotti jo jonkin verran ihmisiä, joten menin itsekin sinne odottamaan, vaikka sisällä terminaalissakin pystyi olemaan. Ihan hyvä, että menin ajoissa odottamaan, sillä takanani oli melko paljon ihmisiä lautan saapuessa. Ensin päästettiin kaikki ulos lautasta, ennen kun laiturin ovet avattiin. Kyydissä oli suuri määrä länkkäreitä, mutta minun kyydissäni ei ollut kovin monta ulkomaalaista.

Porttien avatessa, kiinalaiset oikein ryntäsivät päästäkseen ylös ja ulos istumaan. Olisi kiva olla ulkona, mutta tiesin kuinka suuri ruuhka sinne syntyy, joten menin mieluimmin ylös sisään istumaan. Matka ei montaa minuuttia kestänyt. Siirryin ajoissa alakertaan, josta pääsetään ulos, jotta en jäisi kiinalaisten alle, ja huomasin kuinka vähän ihmisiä alakerrassa loppujen lopuksi oli. Lautta saapui Puxin puolella sijaitsevan Bundin luo, ja jäin Bundille istumaan hetkeksi.

                                                                                                                                                                         

I have once before gone on a river cruise on Huangpu river, but this time I did as the locals do, and took the ferry across the river. The ferry takes you from Pudong to Puxi pretty fast, but the terminal on Pudong side is located pretty far away from Lujiazui metro station. On the other hand the terminal on Puxi side isn’t convenient either, regarding the distance to the metro station, but it is on the Bund, and therefore the locations isn’t as bad as on the other side. The ferry across the river cost only 2rmb, and I was able to use my metro card.

When I arrived at the ferry terminal at Pudong, there were some people already waiting for the ferry, so I joined the crowd. In the end there were quite a crowd waiting. I’m lucky I was in the front as people ran to the ferry when the doors were opened, just to get a seat on the upper deck. I stayed inside, just to avoid the masses. Actually the inside of the ferry was pretty empty. I think taking the ferry across is both a great method of transportation and sightseeing.

Paradise Dynasty Rainbow Dumplings

Sateenkaari dumplingesita olin lukenut toisesta blogista, ja nyt olikin paras aika käydä syömässä niitä. Paradise Dynasty ravintola, joka tarjoaa tämän annoksen, sijaitsi IFC Malissa. Kiertelin kauppakeskuksessa siellä sun täällä, kunnes katsoin oppaasta, että missä se ravintola oikein sijaitsee. Paikka oli lastenvaatekauppojen täyttämän käytävän päässä, eli melko piilossa. Sinne ei olut helppo mennä, ei sitten lainkaan, sillä yhdessä lastenvaate kaupassa oli kuvaukset menossa, ja en uskonut pääseväni heidän ohikaan, joten otin rullaraput kerrosta alemmas siinä toivossa, että sieltä sitten pääsisi ylös lähemmäs ravintolaa. Tämäkään ei onnistunut, sillä alemmassa kerroksessa oli vain rullaraput, jotka menivät alaspäin, eivätkä siihen kerrokseen, jonne halusin mennä, eli kerros ylemmäs. Lopulta löysin hissin, johon oli kiinaksi merkattu ravintolan nimen. Tämä ei tainnutkaan olla ihan asiakashissi, sillä hissinovet avautuivat ravintolan henkilökunnan taukotilaan. Oven eteen oli vielä asteltu nojatuoli siihen malliin, ettei kukaan varmaan koskaan tätä hissiä käytä. Henkilökunta oli ihmeissään kun sieltä sitten ilmestyin ovien takaa, ja kysyivät olinko tulossa syömään.

Paikka ei ollut kolmen aikaan lainkaan täynnä, ja sain istua ihan rauhassa. Listalla oli näiden dumpligien lisäksi paljon tuttuja kiinalaisia annoksia, eivätkä hinnatkaan olleet kovin korkeita, vaikka paikka oli melko hieno. Dumplingit saapuivat nopeasti ja tarjoilija antoi myös lapun, jossa kerrottiin missä järjestyksessä nämä syödä, sekä oikea oppinen dumpligin syönti-etiketti kuvineen. Eli ei niitä noin vain hotkita suuhun, vaan ne pitää ensin nostaa varovasti syömäpuikoilla ylös ja asettaa lusikalle. Syömätikuilla rikotaan taikina siten, että sisällä oleva keitto valuu lusikkaan. Keitto juodaan lusikasta ja dumpligin jäähdyttyä tarpeeksi sekin syödään lopuksi.  

Ensimmäinen pala oli alkuperäinen dumpling, possunliha täytteellä, mutta keitto oli todella maukas ja tuoksui hyvälle. Seuraava oli vihreä ”luffa”, jonkin sortin kurkku, joka oli myös herkullinen. Kolmantena oli Foie Gras, jonka keitto valui ulos vahingossa rikottuani taikinan yrittäessäni nostaa sen lusikalle. Neljäntenä oli musta tryffeli, jonka sisältö oli koostumukseltaan aivan sienimäinen, mutta ei niin raikas kun edelliset. Viidentenä tuli aivan ihanan herkullinen keltainen juusto dumplingi. Kuudentena oli oranssi Crab Roe, ja se maistui todellakin ihan ravulta. Toiseksi viimeinen oli harmaa sipuli dumplingi, jonka makua en muista ollenkaan, ja viimeinen oli punainen sichuan pippuri, joka antoi mukavan tulisuuden loppuun. Kaiken kaikkiaan tämä yhdistelmä oli aivan loistava ja kaikki olivat todella herkullisia. Lopuksi tilasin vielä annoksen bambuversoja osterikastikkeen kanssa höystettyjä. Bambut olivat aluksi hyviä, mutta syötyäni koko lautasen loppuun tulli jo melko ällö-olo. Jotkut versoista olivat melko sitkeitä, kun taas toiset olivat ihan täydellisen pehmeitä. Yhteensä kaksi annosta maksoi noin kaksitoista euroa ja lisäksi sain kannullisen teetä aterian kanssa, eli ei niin hullumpi paikka. Jatkossakin tänne voisi mennä, kunhan vain sisään löytyisi helpommin. 

                                                                                                                                                                 

 I had found these fantastic looking rainbow dumplings in another blog and decided that my birthday would be a great time to taste this dish. The restaurant, Paradise Dynasty, was located in the IFC Mall, so not too far from the SWFC. At first I walked around in the mall until I looked up were the restaurant was located from a screen. It was located in the end of a corridor filled with children’s clothing stores. When I entered the corridor I could see that they were in the middle of some sort of photo shoot. Instead of trying to destroy the shoot, I took an escalator down one floor in the hope that there would be another escalator taking me back up in the other end of the corridor one floor down. There wasn’t any escalator going up, only down, so I walked around for I while until I discovered an elevator with the Chinese name of the restaurant written on it. I took the elevator up one floor and ended up in the middle of some sort of employee resting space. They had put a large armchair in front of the elevator doors, so I assume nobody else has taken the elevator before me. The staff was as shocked as I was when the doors opened but they guided me into the restaurant where I was seated. At the tree o’clock there wasn’t many people eating.

I ordered the rainbow dumplings and a plate of bamboo shoots with some oyster sauce. The menu included a great selection of other Chinese dishes as well. When the dumplings arrived, I was handed a piece of paper with a guide on how to eat the dumplings as well as in which order. Dumplings aren’t just eaten like that, since you would burn your mouth with the hot soup inside if you don’t let it cool down first. A dumpling is picked up with chopsticks and laid on a spoon. The dough is the punctured so that the broth inside flows into the spoon. The broth is first eaten and after that the whole dumpling can be enjoyed.

The first dumpling was the original one with a pork filling and a very fragrant broth. The second one was a green luffa, which was also pretty tasty. The third one was Foie Gras, and I managed to spill out the broth when puncturing the dough by mistake when lifting the dumpling up. The fourth one was black truffle, and the filling had a great mushroomy texture. The fifth one was the best, a yellow cheese filling. The sixth was an orange Crab Roe filling and the seventh a gray garlic filling. The last one, a Sichuan chili filling, gave that extra hot kick in the end. All in all, the dish was great and oh so yummy. I was served tea with my dishes and the sum for the two dishes was about 85rmb. 

Shanghai World Financial Center

The SWFC (492m) is on the left and Jin Mao Tower (420m)  is on the right

A miniature showing the lights of the city around the clock in the basement of SWFC

The elevator showing meters and floors, notice it went up from -5 m to more than 400 m

The 97th floor didn't feel like "a bridge in the sky"

The best place to take a picture of the two other skyscrapers: Jin  Mao Tower and Oriental Pearl Tower

The observatory was pretty full, but there where still a lot of space to walk around

Top sights from the observatory included Jin Mao Tower

Waibaidu bridge and the People's Heroes Memorial monument 

The Bund waterfront 

Not the best weather for taking pictures but the air was still better than normally 

Really nice apartment complex on Pudong side

Cruise ships that I haven't earlier noticed

The observatory floor was made out of glass and I was busy making sure I wouldn't step on them

There were glass paneled floor along the windows as well

SWFC observatoryin sisäänpääsy ei ollut itse rakennuksessa, vaan se sijaitsi erillisessä pienessä sinisessä rakennuksessa. Ensin mentiin turvatarkastuksen läpi, jonka jälkeen siirryttiin kellarikerrokseen jossa liput ostetaan. Tiskillä näytin passia, ja synttärien kunniaksi ei tarvinnut maksaa. Sisäänpääsy on muuten 180rmb kolmeen kerrokseen ja 120rmb 94. kerrokseen. Kellarikerroksessa oli tehty miniatyyri malli keskustasta, joka näytti miltä keskusta näyttää vuorokauden ympäri. Näin vain yön ja aamun, ennen kuin jatkoin jo matkaan. Seuraavassa huoneessa oli jokunen länkkäri katsomassa jotain video-kuvia, joten ajattelin siirtyä eteenpäin. Seuraava huone olikin verhoilla suljettu, ja minun edetessäni sinne, koko muu ryhmä joutui seuraamaan minua, sillä kolmannessa huoneessa katsoimme SWFC esittelyvideon. Videosta selvisi, että alimmissa kerroksissa sijaitsee kauppoja ja ravintoloita, 3-77 sijaitsee konttoreita, 79-93 sijaitsee The Park Hyatt Hotelli ja 94-100 ovat näköalakerroksia.

Odottelimme hetken hissiä, ja hissivahti kertoi, että katosta näki, missä korkeudessa hissi oli. Hän sanoi numeron vaihtuessa -5 m korkeuteen, hissi on saapunut meidän kerrokseen. Hissistä onneksi ei nähnyt ulos, vaan pystyimme ainoastaan seuraamaan missä kerroksessa se on ja miten korkealla. Hissi ei matkalla pysähtynyt missään muualla kun 94. kerroksessa, joka on 423 m korkeudessa. Hissi tärisi pikkasen mutta muuten ei tuntunut missään muualla kun korvissa, että olisi noussut näin korkealle. 94. kerroksesta jatkoimme liukuportailla ylös 97. kerrokseen.

97. näköalakerros ei ensimmäinen kerros, josta näimme ulos. Vaikka kerros oli 439 m korkeudessa, se ei tuntunut niin pahalta, sillä kerros oli niin jämäkäksi. Kuulemma sään mukaan, katto voidaan tässä kerroksessa avata, ja ihmiset voivat hengittää ns. puhdasta ilmaa. Tätä kerrosta on myös kuvailtu olevan kuin silta taivaassa. En tiedä johtuiko säästä, mutta ottaessani kuvia tästä kerroksesta, ikkunat eivät heijastaneet yhtä paljon kuin ylemmästä kerroksesta.

Otimme hissin ylös sadanteen kerrokseen, joka on 474 m korkeudessa. Täällä oli jonkin verran porukkaa, mutta mikäli käveli huoneen toiseen päähän, sai enemmän tilaa itselleen. Lattiassa oli paljon ikkuna-laattoja, eli tarkoituksena oli, että pystyi katosmaan suoraan alaspäin. Minusta tuntui jotenkin kauhealta kävellä näiden yli, joten kävelin suoraan normaalin lattian päällä. Kuvista ei näy, mutta näitä lasi laattoja oli kaikkialla, ja niiden yli oli jossain vaiheessa vaan pakko kävellä. Myös ikkunoiden edessä oli lasi-lattia, joten korkeanpaikankammoiselle, oli vaikeata mennä ihan ikkunan viereen. Kädet hikisenä pelkäsin jo pudottavan kännykän kun välillä yritin onkia sen taskusta ylös saadakseen kuvia myös sillä. Huomasin vasta tässä kerroksessa, että Wechat ohjelmalla pystyi kuuntelemaan nauhoituksia eri kohteista ja kerroksista. QR koodista nappasin kuvan, ja sitten kirjoitin chattiin sen numeron, jonka nauhoituksen halusin kuulla. Sinänsä paljon fiksumpaa, kun että kaikki kävelisivät jotkut kuulolaitteet kädessä, mutta toisaalla taisin olla yksi harvoja, jolla löytyy Wechat, sillä eihän turistit sitä käytä.

Sama hissi otettiin takaisin alas 97. kerrokseen, josta rullarapuilla palasin 94. kerrokseen. Tämä kerros oli paljon suurempi, ja ikkunat olivat 8m korkeat. Keskellä kerrosta löytyivät matkamuistomyymälät, josta tuli kolme korttia ja avaimenperä ostettua. Lisäksi paikalta löytyi kahvila ja paljon penkkejä. En viettänyt täällä kovin pitkää aikaa, vaan otin hissin alas kolmanteen kerrokseen yhdessä suuren määrän kiinalaisturistien kanssa.

                                                                                                                                                                 

The SWFC is located in Lujiazui, beside the other skyscrapers. The entrance to the observatory wasn’t located in the building, but in another small building on one of the sides. After walking through security I took the escalator down to the basement floor. There was the ticket office, and since it was my birthday I didn’t need to pay the entrance fee. Every time they made a ticket check at different points in the building the staff always made sure to wish me a happy birthday. Before going up to the observatory floors, I walked through three rooms in the basement with different multimedia displays. The first room had a miniature scale model of the city center and it showed what the city looks like during different times of the day and night. The second room showcased some pictures and video, but I thought I could get ahead of the western group in this room, so I continued to the last room. This room was closed, but when I approached it, the guide asked everybody else to come in as well even though they hadn’t finished looking at the other room. This room showcased an introduction video about the building. From the video I learnt that F-2 – F3 was where the mall was located, F3 – F77 had offices, F79 – F93 was where the Park Hyatt Hotel was located and F94 – F100 was used for sightseeing.

We moved on to the elevator waiting hall, were the elevator staff told us that we were able to see how high above the ground the elevator was located at the moment, and the when it reached – 5, it would be at our floor. Inside the elevator we could follow on which floor it was and how high above the ground. It didn’t make any stops on the way, instead it went straight up to the 94^th floor. The elevator ride was a bit shaky but otherwise it didn’t make any sound. From this floor I took the escalator up to the 97^th floor which was 439 m high. This was the first time I could see outside after going inside the building. The view was pretty good more I had a more secure feeling at this floor than the one above. The 97^th floor is said to be like a bridge across the sky, but it was more like a room with large windows. The glass roof can also be opened up to let the people breath in the freshest air possible, but this didn’t happen on my tour.

An elevator took me up to the highest floor, floor number 100, which is 474 m above the ground. This is also the highest observatory in the world. There were a lot of people on this floor, but I still managed to get space for myself. The floor was for the most part covered with glass plates, and I had a hard time trying to not step on them. Even the floor along the windows had glass panels so it was a bit scary to go near the window and take pictures. My hands were sweating most of the time but otherwise I felt fine up there.

I took the elevator back down to the 97^th floor and the escalator to the 94^th floor, were the souvenir shops were located. This is also a sightseeing platform, whit huge 8 m high windows and 423 m above the ground. This floor was a bit cozier with seats and a café, but it didn’t feel as spectacular as the higher floors. From here I took the elevator down to the mall together with a large group of Chinese tourists.