Saturday, March 21

Detoxia kokeilemaan


Olen tässä jonkin aikaa miettinyt kokeilevani detoxia. Eli päivän tai parin päivän aikana joisin suurimmaksi osaksi mehuja ja keittoja, jotta vatsa pääsisi eroon kaikesta roskasta ja muutenkin olon pitäisi tästä parantua huimasti. Olin pitkään ajatellut tilaavani V Cleance detoxi pakkauksen, mutta yhden päivän paketti maksaa 45euroa ja kolmen päivän 135euroa. Eli yksi juoma maksaa huikeat 7,50 euroa. Hinnan takia olen pitkään miettinyt mitä tehdä, ja onneksi ei tullut ostettua, sillä löysin vastaavan merkin, jolla on halvemmat hinnat. FSJuice löytyi yhdestä Shanghai blogista ja heillä oli oma pöytä Jing Anissa pidetyssä Design markkinoilla. Pääsin siis edustajan kanssa puhumaan heidän tuotteistaan ja samalla kokeilemaan kahta eri mehua. Molemmat maistuivat ihan hyvältä, eli kyllä se valintaa helpottaa, kun on päässyt kokeilemaan tuotetta. FSJuicelta voi tilata kotiin kahden päivän detoxi paketin halvemmalla kuin mitä VCleansen yhden päivän paketti maksaa. Markkinoilla yritin kysyä, että minä päivänä pitää tilata, mikäli haluaa paketin kotiin maanantaina. Tähän hän ei osannut vastat ja arvioi, että kyllä se seuraavana päivänä tulee, vaikka asunkin keskustan ulkopuolella. Itse luulen, että kotiinkuljetus tapahtuu kahden päivän jälkeen. Eli tässä viikonlopun aikana olisi tarkoitus tilata paketti ja katsoa auttaako detoxi ollenkaan.

                                                                                                                                                                   


I have been thinking for a while about getting on a detox. I had been looking at VCleanses detoxes, but they are a bit too expensive in my opinion. One day costs 300rmb and three days 900rmb, meaning one bottle of juice or soup costs 50rmb. VCleanse became pretty popular in autumn and lots of magazines and blogs wrote about their products. Luckily I found a similar firm with detoxes in Shanghai called FSJuice. Their detox package for two days is cheaper than VCleanses one day detox. I also had the chance to try some of their juices at the Shanghai Creatives Design Market this week. The sales person also told me a bit about their products and not eating during a detox isn’t healthy even though other brands say that a detox is done by only drinking to clean the body. During the weekend I should order a package and then I’ll see if it really works or not.