Corridors with hundreds of shops everywhere
Thinking of buying a fluffy cap with ears ;)
Belts for 2€?
Specialty shop with stylish bows
Picture from inside one of the smaller shops
En halunnut viettää koko
lauantai päivää hotelilla, joten päätin kysyä saksalaisen ulos shoppailemaan. Olimme
lähdössä isommalla porukalla, mutta onneksi kukaan ei ehtinyt tulla, joten
lähdimme kahdestaan. Otimme taxin Qipu Roadille, jossa on isot vaatemarkkinat. Markkinat
sijaitsevat sisällä neljässä kauppakeskuksessa. Kauppoja ja käytäviä on
kaikkialla, ja sisällä on helppo eksyä. Asiaa ei helpota, että paikalla on
monta kerrosta, jossa on erihintaista tavaraa tarjolla. Sääntönä on, että mitä
korkeampi kerros sitä korkeampi hinta. Kaupatkin tarjoavat erilaisia vaatteita,
joka kaupassa, mikä tekee kiertämisestä hauskempaa, sillä heti ei tiedä mitä on
tarjolla. Vaatteet ovat monessa paikkaa samantapaisia, mutta kaiken tyyliset
löytävät jotain itselleen, jos vain oikea koko löytyy.
Emme pitkään ehtineet
kierrellä liikkeitä, ennen kun he alkoivat sulkea viideltä. Siirryimme kadun
toisella puolella sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa oli tarjolla muutakin
kun vain vaatteita. Täältä löytyi hattuja, vöitä, koruja, alusvaatteita ja
sukkia. Yhdessä kerroksessa oli vain lasten vaatteita ja tarjolla oli myös enemmän
miesten vaatteita, kun mitä edellisessä keskuksessa oli. Ainoa asia joka
haittaa on roskien määrä käytävissä. Kauppiaat luultavasti heittävät kaikki
pakkausmateriaalit avatessaan uuden erän suoraan ulos käytävään. Koska tarjolla
oli joka liikkeessä, jotain uutta, ja myyjät eivät huutele perään, aion käydä
täällä jatkossa ostamassa kaikki vaatteeni. Ja mikäli ei kokoja löydy menen
miesten puolelta ostamassa Adidakset, Superdryt ja Zarat.
Paikalliset käyvät Qipun
markkinoilta ostamassa halvemmalla vaatteensa, sillä laatu on sama kun merkkien
omissa liikkeissä. Luin jostain, että tarjolla olevat vaatteet ovat samaa erää
kun mitä normaaleissa kaupoissa on, mutta markkinoiden vaatteet ovet valmistettu
yöllä, eli niitä ei lähetetä erän tilaajalle. Pitää vain alkaa hiomaan
tinkimistaitojani ja voin ensi kerralla lähteä ostoksille yhdeksältä aamulla,
jotta ehdin mennä läpi edes yhden rakennuksista.
☆★☆★☆★☆★☆★
I didn’t want to spend
the whole Saturday at the hotel room after yesterday’s partying, so I asked if
the German student wanted to go out shopping. We were
supposed to go shopping in a group but nobody could make it on time, so we went
just the two of us. Since we left after three o’clock and the market would
close at five, we decided to take a taxi to the city. We went to Qipu lu, where
four big clothing markets are located. We just went into one of them and there
were all kinds of women’s cloths everywhere. After seeing what they have to
offer and knowing that you can negotiate the price down, I don’t think I will
need to go to normal shops anymore. We went through all the floors, since the
higher the floor the better the shop is and the price is also higher.
As they started closing their shops at
five, we decided to go into one of the other buildings. There was more different
kinds of shops e.g. shops with socks, underwear, belts and hats. There was also
a floor for only children’s clothes. Seeing them sell normal brands like
Superdry, Adidas and Zara, makes me want to buy everything from there. The
shops weren’t as crappy as I had imagined when reading about a clothing market
at qipulu. The only thing that bothered me was the amount of trash on the
corridors, since all the shops leave their trash like plastic and paper in the corridor.
Overall there where so many shops on every floor that you could spend one they
in each of the buildings. Since we only made it into two of the buildings I don’t
know what the other two markets were like.
I even liked this market more than the
Science and Technology market, since almost every shop has different things on
sale. The only down side is that they only carry one size and e.g. I don’t
think I will be able to buy pants or shorts from there since the sizes are so
small. On the other hand tops and dresses seemed to be better sized. And since
there is a lot of clothing stores for men I always can buy pants in their
sizes. Next time I will be at market at nine in the morning so I can go through
every shop on every floor.