Sunday, September 22

Kurssit valittu

Sain viimein valittua mitkä kurssit aion käydä. Meillä oli siis kolme viikkoa aikaa käydä tutustumassa tunneilla, sillä emme saneet mitään kurssi kuvailua, vaan valitsin nimien perusteella mitä aion lukea täällä. Alun perin ajattelin ottaa kahdeksan kurssia molemmissa jaksoissa, mutta päätin ottaa aluksi vain seitsemän, sillä muuten en saa tärkeimpiä kursseja mukaan lukujärjestykseen.

Maanantaiksi valitsin Internatioanl Marketing aamupäivälle ja Communicative Chinese iltapäiväksi. Kiinan kielen tunneilla en ole vielä käynyt, sillä ne alkavat vasta kolmannella viikolla, kun ensimmäisen vuoden oppilaat tulevat. Tiistaina minulla on vain Macroeconomics tunti aamupäivällä. Tämä kurssi ei kuulu opintoihini, mutta Suomessa minulle sanottiin, että se kannattaa käydä sillä sitä ei ole tarjolla omassa koulussani. Keskiviikkona menen iltapäivällä International Business Environment & Operations. Tätä kurssia minun ei myöskään tarvitsisi tutkintoa varten, mutta tunnilla käy ulkomaalaisia oppilaita, joita en muilla kursseilla ole nähnyt. Kolmen ensimmäisen päivän kurssit ovat kaikki International Students –kursseja, joten siksi siellä ei ole kiinalaisia.

Torstaina otan International Accounting ja Financial Markets, jotka ovat kiinalaisten englanninkielisiä kursseja. Sain kuulla, että torstain kurssit ovat aina täynnä, eli nämä kurssit joudun vielä tarkistamaan ennen kun ilmoitan kurssivalintani koululle. Kävin myös nämä kurssit katsomassa eripäivinä, joten en tiedä yhtään jos opettaja tulee olemaan sama kun viimekerralla. Perjantaiksi valitsin Organization Behavior –tunnin iltapäivälle. Itse asiassa minun piti ottaa Cost Management tunti tälle ajalle ja ottaa OB aamupäiväksi, mutta koska opettaja on niin kiinnostunut ulkomaalaisista oppilaista, en halua käydä tällä kurssilla yksin, sillä muuten joudun vastaamaan kaikkiin hänen kysymyksiinsä.

En vielä tiedä paljonko kotitehtäviä ja esitelmiä on tulossa, mutta uskon, että seitsemän kurssia pitäisi mennä ihan hyvin vaikkakin jotkut vaihto-oppilaat ottavat vain neljä kurssia. Lisäksi minulla on kaksi aamupäivää vapaan, jolloin voin käydä puntilla, ja yksi iltapäivä, jolloin voin käydä kaupungissa.   

                                                          ☆★☆★☆★☆★☆★☆★☆

As an exchange student you have 3 weeks on you to see which courses you want to take. I finally chose which ones I will take in the first period, which will last until February. I was about to take eight courses, but changed to seven, since some of the courses collides on my schedule otherwise.

I will have International Marketing on Monday morning and Communicative Chinese in the evening. On Tuesday I will only have Macroeconomics in the morning. This course isn’t part of my course plan, but since my degree director told me to take it because it isn’t available back home. On Wednesday I have International Business Environment & Operations. These courses are part of the International Students courses which means that Chinese students can’t participate. 

On Thursday I’ll have International Accounting and Financial Markets. I tried these courses on other days, so I don’t know if the teachers will be the same and how the classes are. I was also told that Thursday courses are full, so still have to check if I can fit into them before I let the school know what courses I will take.  My last course is on Friday evening and it’s called Organization Behavior. I should have taken this course in the morning and Cost Management in the evening, but I didn’t want to take the OB course alone, since the teacher asks international students lots of questions and in the evening course there will be at least two other exchange students.


Even though I have seven courses I will have some free time. I’ll have two mornings off when I can go the gym and one evening when I can go the city.