The books are in English even tough there is some Chinese in them as well
The place we got our books from
Kävin torstaina rekisteröimässä
haluamani kurssit. Otan siis seitsemän kurssia, eli yhden enemmän kun mitä oikeasti
tarvitsen. Tähän kurssivastaava sanoi, että onpas sinulla paljon kursseja. Itse
asiassa olisin voinut ottaa enemmänkin jos olisi ollut tarjolla niinä päivinä
jolloin minulla on vapaata. Sama tunne iskee taas kun Suomessa ammattikorkeakoulussa
aloittaessa, eihän koulussa tarvitse käydä kun pari tuntia päivässä. Olin
odottanut istuvani koulunpenkeillä kasista neljään joka päivä, mutta sen sijaan
minulla on vapaata melkein joka päivä 11 eteenpäin. Niin
kauan kun on rahaa ja muita ihmisiä kampuksella, joiden kanssa voi mennä ulos,
niin ei ainakaan ole tylsää.
Kurssien rekisteröinnin
yhteydessä sain listan jonka kanssa piti mennä kirjat noutamaan
kirjatoimistosta. En ymmärtänyt kun nainen sanoi minulle että mene ulos ovesta
ja känny kahdesti oikealla ja siellä kirjatoimisto on. Lopulta menin ohjattuun
paikkaan vaikka se näytti ihan takaovelta. Sisällä olikin monta toimistoa jossa
oli kirjoja kasoittain. Annoin listani virkailijalle, joka alkoi etsiä kirjoja
kasoista. Sain neljä kirjaa, jotka maksoivat yhteensä noin 23€, ja kaksi kirjoista
pitää hankkia toisesta paikkaa.
Yksi kirjoista on tietokoneellani, joten
tarvitsen kirjan ainoastaan koetta varten. Mutta mikäli voi ottaa muistiinpanot
kirjan sijaan mukaan kokeeseen, minulla ei tule olemaan mitään ongelmia. OB
kirjan sain saksalais-kiinalaiselta, hän kävi luultavasti hakemassa sen suoraan
opettajalta, mutta en ole varma. Yhtenä päivänä saksalainen soitti minulle,
että tulepas lobbyyn, siellä hän antoi minulle kirjan, vaikken ollut pyytänyt
sitä… Ainakin palvelu pelaa. Pitää varmaan lähettää hänet vielä ostamaan
minulle puuttuvan kirjan.
☆★☆★☆★☆★☆★
I went to register the courses I will take
during the first period. As I wrote earlier I will take seven courses, which
means that I have one additional course to the amount of credits I need to
collect during a period. The course registration officer told me that I have a
lot of courses, I would have liked to tell her that I could take more if they
could distribute the courses on different times instead on putting everything
on the same time. I’m also having a lot of free time which I wasn’t expecting.
Only Friday is a full course day with lessons from 8:20 AM to 16 PM.
After she had registered my courses I was
given a paper which I could go and collect my course books from the book office.
I had only seen a book store in the same building as where the food store, copy
place and mobile shop is located. The course registration officer told me to
walk out of the building and turn right twice which is the opposite way from
the book store I had seen. I went the way I was told and it looked like a back
door. As I went in to the building there was to my surprise office spaces and
lots of books everywhere. I gave my booklist to one of the workers and he
started looking for all my books. I only got four out of six, since I already
had the OB book. The books cost only 23€ together, which is really cheap
compared to the books back in Finland, which could cost up to 70€. Two of the
books I still have to buy on my own, but since I have one of them on my
computer I don’t think I’ll need it.