Personal treinereiden käyttäytyminen
on ihan omaa luokkaansa. Heitä on kuntosalilla seitsemän, joista vain yksi on
nainen. Aamuisin usein yksi vain on paikalla ja muut tulevat töihin yhden
jälkeen. Kuntosali on siis auki yhdeksästä kymmeneen. Ja koska usein ihmiset
tulevat kuntosalille vasta neljän aikoihin, PT:t vaan hengailevat tekemättä
mitään. Useimmiten he istuvat huoneessaan tekstailemassa. Joskus olen nähnyt
heistä kolme istumassa huoneessa kaikilla omat kännykät kovassa käytössä. Mikäli
he eivät huoneessaan ole he tekevät jotain seuraavista asioista: istuvat
laitteissa katsomassa TV:tä, seisovat juttelemassa toistensa kanssa tai
seisovat seuraamassa mitä kuntosalilla tapahtuu. Kerran yksi heistä jopa keksi
leikkaa kyntensä keskellä kuntosalia. Tämä taitaa muutenkin olla normaali käytäntö kiinassa, sillä olen nähnyt ihmisten leikkaavan kynsiään vaikka missä. Jotkut heistä myös peilailevat melko
paljon ja toinen käytöstapa on paidan nostelu. Tätä kyllä myös muut miehet
puntilla tekevät vaikka heillä ei edes olisi treenattua vatsaa. Vaikea välillä
pitää naama peruslukemissa, kun joku seisoo takanani peilaamassa omaa vatsaansa.
Tanskalaisia häiritsee
kauheasti kuin PT:t vaan seisovat tekemättä mitään. Ja onhan se vähän outoa,
jos puntilla on paljon ihmisiä ja PT:t eivät auta ketään. Kyllä joskus näen
heidän töitä tekevän. Mutta melko harvoin. Eli he siis treenaavat maksavien asiakkaiden kanssa tai pitävät "kokouksia". Ja koska he ovat minut jo niin
monesti nähneet, he ovat alkaneet minua moikkailla ohi mennessä. Jopa kadulla
he moikkaavat jos törmään heihin. Olen PT:eiden kanssa painojen nostelun
lisäksi pelannut sulkapalloa. Tätäkin alussa ihmettelin, että miten heillä on
aikaa töiden ohessa vaan pelata. Kerran menin myös heidän mukaan syömään heidän
ruokatauolla. Lopuksi vielä pitää kertoa PT:eiden vaatteista. Pää PT tulee
joskus töihin maiharit jalassa ja nahkatakki päällä. Toinen heistä taitaa olla
myös spinning opettaja, sillä näen hänet joskus puntilla hikisenä todella
pienet shortsit päällä. Heillä on toki työ-vaateet myös. Ja viime aikoina he
ovat alkaneet käyttää liiviä, jossa lukee ihan selvästi personal trainer.
Mikäli kännykkäni ei tekisi ärsyttävää ääntä kuvia ottaessa, olisin usein salaa
kuvia heistä voinut ottaa.
☆★☆★☆★☆★☆★
There are seven personal trainers working at my gym, from which only one is a woman. I have to write about their work since for me it seems like the easiest job ever. Usually in the morning only one of them is at the gym and the rest
arrive after one o’clock. The gym is open from nine in the morning to ten in
the evening. Most people come to the gym after four o’clock so I mostly just
see the PTs hanging around doing nothing. And even sometimes they do nothing
even though the whole gym is full! Amazing. Mostly they sit inside their room chatting on their phones. Once I saw three of them in there, all of them with their phones in their
hands without even speaking to each other. If they are not in their “office”
they usually do something of the following activities. They either sit occupying a machine
watching TV or stand talking with each other or then they just stand in the middle of the gym doing nothing. Once one of them even just started cutting his finger nails in the middle of the gym.. Some of them also go pretty often to mirrors to check out themselves, just to see if their hair or clothes look good today. And they don’t do
it in a sneaky way, no, almost the contrary, since the gym has so many mirrors that
you can see almost what everybody is doing, you will always know who is mirroring themselves. Another thing they do
is lifting their shirts so that they can check out their abs, or lack of abs.
Of course the female trainer doesn't do this and a lot of other men do it as
well at the gym, so I just think it is normal Chinese behavior to show off.
Some of the Danes get really irritated when
the PTs just hang around doing nothing and watching others work out. Of course it
is a bit weird when the gym is full and they don’t have anybody to help. Don’t get me wrong. I think I have seen them work a couple of times. For example once one of them came over to show me how to use a new machine. I also believe they have paying customers coming in, but I rarely see that. I even used to train with some of them in the beginning, so most of them already know me.
Usually when I come to the gym they’ll say hi and I have even played badminton a couple of times with some of them. This was another thing I was wondered in the beginning. How come they have time to play badminton when they are at work? One of them even told me one time that he can't come and play since his manager didn't let him. Surprisingly five minutes later he was out playing... Nowadays it is
pretty nice to go to the gym when I know most of the people working there. When I started working out I didn't even know which of them really worked there since they wore normal clothes. Lately they have started using personal trainer vests so it is clearer who's working and who is just chilling at the gym.