Tuesday, January 14

Puntti 101

Gym completely empty for the first time at 12 o'clock



Kuntosali postauksesta voin sitten jatkaa kiinalaisten käyttäytymisellä puntilla. Ensiksi moni ei edes viitsi vaihtaa vaatteita puntille tulessa, vaan he juoksevat villapaidassa tai nostavat painoja farkuissa. Myös yoga tunneilla jotkut ovat ihan meikattuja ja jättävät korut ja hienommat vaatteet päälle. Ja koska painojen nosto on kovaa puuhaa, moni istuu laitteissa pitkän aikaa tekstaillen. Moni myös hitaasti kävelee juoksumatolla kännykkä kädessä. Yksi jopa käveli takaperin samalla kun hän tekstasi. Joskus katsoessani ympärilleni kaikki istuvat laitteissa kännykkä kädessä, ainakaan ei tarvitse pelätä heidän seuraavan mitä minä teen. Myös kunto-pyörissä on mukava istua tv-näyttöjä katsellessa. Salissa on siis kolme tv-ruutua, jota voi seurata eri laitteitta käyttäessä, mutta usein laitteissa vain istutaan. Tai jopa nukutaan, kerran olin kahdestaan puntilla miehen kanssa, joka päätti ottaa nokset jalkapressilaitteessa. Paha tapa, johon minäkin olen sortunut nyt, on että painot jätetään mihin sattuu. Ei siis viitsitä pistää niitä käytön jälkeen takaisin. Yksi tanskalaisista huomautti tämän minulle ja sanoi että olen varmaan tottunut siihen että muut siivoavat painoni pois. Alussa treenatessani PT:n kanssa hän kylläkin siivosi kaikki käyttämäni painot pois... Koska kaikki tämän tekevät on vaikea tietää onko joku painoja käyttämässä kun ne vain lattialla lojuvat. Jotkut jopa keräävät painoja omaan kasaan, joten en voi tietää mikäli hän juuri sitä on käyttämässä vai ottiko hän sen painon siihen varaksi vaan. Puntilla on myös joiden mielestä kiva syödä, ja esim. chipsin palasia voi lattialta löytää.

Vapaiden painojen nostelu-alue on melko pieni, mutta vaikka tilaa olisikin, moni tulee viereen seisomaan. Epäilen että jotkut miehet tulevat viereen näyttämään miten paljon he jaksavat nostaa. Pokkaa on siis vaikea pitää kuin moni tekee liikkeet aivan väärin kuin niin isot painot on pakko ottaa, ettei kunnolla liikettä saa tehtyä. Ja siis yllättävän moni tekee liikkeet väärin, eli esim. selkä väärässä asennossa. Pisteitä annan heille jotka keksivät avain uusia liikkeitä painoja käyttäen, mitä en missään muualla ole nähnyt. Puntilla on myös melko hiljaista jos ei laske kahta miestä mukaan, jotka tekevät ääniä painoja nostellessa. Yksi mies, joka ei kauheasti nostanut personal treinerin kanssa treenatessa, huusi melkein joka ikinen kerta painon nostossa. Jopa PT yritti pidätellä naurua. Moni meni jopa hänen ympärilleen seuraamaan hänen suorituksiaan. Puntilla huutelu on normaalia suomessa, mutta jos joku täällä tekee ääniä, se on minusta todella outoa. Ainoastaan spinning tunneilta kuulee huutoja. Usein olen ainoa naispuolinen painojen nostaja, joten vähän on vaikea olla nauramatta tai häpeämättä kun miehet toisiaan läpsivät takapuolille. Tätä tehdään siis myös kun joku juuri nostaa isoja painoja tai sitten spinning tunnin jälkeen kun he ovat todella hikisiä. Varmasti nyt jäi jotain todella jänniä kuntosali-käyttäytymisiä mainitsematta, mutta kun ne muistan lisään ne uuteen blogi-postiin. Ja kuviakin on vaikea ottaa kun kännykkäni kuva-ääntä ei saa pois päältä. 


                                 ☆★☆★☆★☆★☆★

From the last gym post I can continue by mentioning the behavior of Chinese people at the gym. Firstly most of the people don’t even bother putting on gym clothes. Instead the go running in thick sweaters or lift weights in jeans or just some other weird clothing. The other thing is the use of mobiles everywhere. Lots of people just sit around having a break while texting. Some even text at the same time as walking slowly on the treadmill. I have even seen a guy walking backwards as he was texting at the same time. Also the bicycle machines are nicer to sit on than actually use. The gym has three TV-screens so lots of people just hang around watching TV and occupying a machine for a very long time. Once I even saw a guy taking a nap in the leg press machine. 

After working out the weights are just left lying around the floor, since nobody never returns them to the place they were taken from. I have also done this and one of the Danes commented that I’m probably used to other people cleaning up after me at the gym. This is partly true, since in the beginning the PT I worked out with put back the weights I used. Lately I have got better on putting weight back to their places. And since weights are all around the weight lifting area I never know if somebody is using them or not. Some people even take lots of weights, put them in a corner, and start doing something else. I don't know if they are about to use them or not, and since some (most) guys lift the same weight as I do, sometimes I have nothing to do if all the weights are taken. The free weight lifting area isn't too big, but even when there are space some guys like coming next to me. I usually like my own space and move to another mirror. I also try not to look around since otherwise I would be laughing all the time when most of the guys take so big weighs that they barley can do the movement right. Any way most of them do the movements wrong or e.g. have their back in the wrong position. 

In Finland I was used to people screaming or doing other noises as they lifted weights, but here it is really unusual. So far I only know two who always makes sounds, and one of them didn't even have that heavy weight as he was screaming. Even the PT he was working out with was trying not to laugh every time he screamed. People stood around him as he was working out since the screaming was just so weird. Other things Chinese guys seem to like doing at gyms is slapping each others asses. Mostly when the other one is just lifting really big weights or after spinning class when they are just dripping of sweat. This is pretty awkward for me since usually I'm the only female lifting weights so it's hard to know where to look.