Friday, April 25

Shanghai Museum







Kävin kansallismuseossa jo varmasti kuukausi sitten, mutta koska museot ovat melko tylsiä ja niistä kirjoittaminen vielä enemmän, joten jätin tämän postin tekemättä tähän saakka kunnes ehdin mennä jo seuraavan museoon. Minun oli alun perin tarkoitus mennä Urban Planning Exhibition museoon, mutta sillä se on maanantaisin kiinni, menin, myös Peoples Squerilla sijaitsevaan, kansallismuseoon. Sisäänpääsy kansallismuseoon on ilmainen, mutta sinne pääseminen ei ole helppoa. Jouduin kiertämään aika pitkältä edes päästäkseen kadun toiselle puolelle, missä museo sijaitsee, jonka jälkeen pitää koko rakennus kiertää, että pääsee eteläisensisäänkäynnin luo. Pääsin lopulta sisään museoon ja kiertelin sitä ehkä vähän yli tunnin. Neljässä kerroksessa on erilaisia näyttelyjä, joissa näkee Kiinan historiallisia esinetiä kuten esim. keramiikkaa, veistoksia, calligraphya ja käsitöitä. 

Koska olen laiska lukemaan joka ikisen esineen kohdalla olevan kuvauksen, otin kotiin mukaan luettavaksi jokaisesta osastosta A4 kokoisen info-paperin, jossa sekä on sekä vähän historiaa että kuvauksia esillä olleista esineistä. Menin ensiksi calligraphy osastolle, joka oli pieni. Esillä oli jotain muinaisaikaisia tekstejä, mutta muut esillä olleet eivät sanoneet minulle mitään, joten jatkoin seuraavalle osastolle. Seuraava osasto oli paljon parempi ja oli vähemmistökansalaisille omistettu. Esillä oli kansallispukuja ja koruja, sekä naamareita että pari puuvenettä. Tämä osasto oli värikäs ollessaan täynnä erilaisia käsitöitä. Matka jatkui jade-näyttelyyn. Suurin osa näytillä olleista jade-esineistä, olivat niin pieniä, ettei sitä paljon ollut ihailtavana. Toisaalla monet olivat taidokkaasti tehtyjä ja esittivät lohikäärmeitä ja lintuja, kun taas toiset olivat vain niin pieniä, ettei motiivista selvää saanut. Kaikki olivat muutenkin samaa väriä, eli nähtyäni pari loput eivät innostaneet oikein enää. Jadesta jatkoin Ming ja Qing kauden huonekaluja katsomaan. Jotkut näytillä olleista kaapeista ja tuoleista olivat hienoja, kun taas jotkut vaikuttivat melko simppeleiltä. Olen kuullut, että museon varasto on valtava, sillä esille ei pysty pistämään paljoa, eli varasto on sitten täynnä näitä kansallisaareteita, joita kukaan ei saa nähdä.

Raha ja kolikko-osastolla kaikki näytti melko samalta. Metalli ja koko kolikoissa vaihteli mutta muuten ne sadat esillä olleet kolikot olivat mielestäni melko samannäköisiä. Osastolla oli kaksi huonetta omistettu kahdelle eri keräilijälle, jotka olivat kokoelmansa lahjoittaneet museolle. Porsliini ja keramiikka osasto oli todella hieno, sillä esillä oli paljon erilaisia kippoja ja vaaseja. Lopuksi kävin vielä veistoksia katsomassa. Täällä oli paljon veistoksia Buddhasta, mutta tyylit ja kädentaito erottivat veistokset toisistaan. Tämä sekä keramiikka osasto kuuluivat jotenkin yhteen, ja olivat samalla suurin ja kiinnostavin näyttely. Jotkut näyttelyhallit olivat kiinni kunnossapidon takia, eli tiedä mitä silloin jäi näkemättä.

                                                                                       ☆★☆★☆★☆★☆★


English version will be added later :)