Guilinissa ollessani
ostin Longji riisiterassien luona asuvalta paikalisnaiselta Pashmina huivin. Enpä
huiveja aikaisemmin ollut katsonut, mutta sillä väri yhdistelmä pinkki ja
sininen sopivat hienosti yhteen päätin sellaisen sitten ostaa. Yksi puolisen
huivin olisi saanut vähän yli eurolla, mutta kaksipuolisen sain myös halvalla, maksaessani
lopulta siitä alle viisi euroa yhdessä vyön kanssa. Tästä sitten huivi-himo
alkoi. Guilinista ostettu huivi oli heti kovassa käytössä, sillä se on niin iso
ja pehmeä. Science and Technology markkinoilla ollessani en aikaisemmin
huiviliikkeissä ole käynyt, mutta tällä kertaa päätin mennä ostamaan pari
Pashmina huivia lisään. Hinta oli alussa todella korkea, mutta sain lopulta
kaksi huivia noin kolmentoista euron hintaan. Tinkimisessä on aina auttanut kun
on jo kerran samanlaisen esineen ostanut, sillä sitten tietää millä hinnalla
sen jatkossakin voi ostaa. Kaupasta tuli sitten yksi mustan-ruskea ja yksi turkoosin-sininen
huivi mukaan. Värejä ja malleja on huiviliikkeissä melko paljon, joten voisin
niitä huiveja jatkossakin mennä ostamaan.
☆★☆★☆★☆★☆★
On my trip to Guilin I bought a Pashmina
scarf from one of the local ladies at the Longji rice-terraces. I hadn’t been interested
in scarfs before that but the colors and nicely made peacock ornament made me
buy it. She would have sold a one sided scarf for only as little as 10rmb, but
the double sided was nicer and I got in the end for about 40rmb. Back in
Shanghai I went straight away to one of the markets scarf shops and looked through
their massive selections. Their process was a lot higher, but I the price for
two Pashmina scarfs down to a 100rmb after a while. At first I didn’t think I
could get it so cheap there so I was a bit surprised when she accepted the
price. There were so many colors to choose from nut I ended up with a
black-brown and a turquoise-blue scarf in the end.