Nyt on punttikortti
viideksi kuukaudeksi hankittu, mutta ei se helppoa ollut. Kävimme kuntosalilla
ns. myyntihenkilön juttusilla Ensimmäinen myyntihenkilö ei nähtävästi
uskaltanut ottaa meidät asiakkaakseen, sillä jouduimme hetken odottaa, että hän
löysi jonkun toisen henkilön. Myyntimies sanoi meille, että puolen vuoden
kortti maksaa 1800rmb (270€), kun minä olin edellisenä vuonna maksanut Cao Lun
kuntosalikortista 900rmb (135€). Emme siis kuntosalilta ostaneet korttia, vaan menimme
takaisin kotiin ja etsimme netistä, mikäli joku olisi myymässä jäsenkorttiaan. Myytävänä
oli paljon ja jotkut melko halpojakin, mutta suurin osa oli jo mennyt. Löysimme
lopulta kahden vuoden jäsen kortin 2000rmb(30€). Henkilö joka tätä kauppasi sopi
tapaamisen seuraavalle päivälle, sillä kortin omistajan vaihto tapahtuu
kuntosalilla.
Kuntosalille tullessamme
saimme selville, että kortilla oli 3-4 kuukautta vähemmän, kuin mitä oli
luvattu. Korttia ei myöskään voinut jatkossa vaihtaa omistaja, mikä teki meidän
suunnitelman vähän vaikeaksi, sillä en ollut ajatellut jääväni kuntosalin lähistöön
asumaan seuraavat kaksi vuotta. Kauppa siis purettiin, mutta me soitimme
toiselle korttiaan myyvälle henkilölle, joka onneksi oli juuri lähtenyt
kuntosalilta, joten hän palasi nopeasti. Tälläkin kertaa selvisi, että kortilla
oli vain viisi kuukautta jäljellä, eikä seitsemän, niin kuin ilmoituksessa oli
luvattu. Kuntosali siis antaa kortin ostajalle lisäkuukausia, mutta niitä ei
merkitä korttiin, joten myydessään sitä eteenpäin seuraava henkilö ei saa näitä
”lisä kuukausia”. Lisäksi jouduin vielä maksamaan kuntosalille 372rmb, jotta he
vaihtaisivat kortin haltijaa. Vaikeuksista huolimatta sain kortin, ja olen jo
kahdesti ehtinyt puntilla käydä. Voin kuulemma käyttää korttia myös jossain kuntosalin
lähistön uimahallissa, mutta siellä en ole vielä käynyt.
I
finally bought a gym card to King Sport gym. It was hard to find it for a
reasonable price, as we went to the gym, and they claimed a half year
membership costs 1800rmb. We looked up some people selling their cards on the
internet and found lots of great deals, but most of them had already been sold.
We contacted one guy who was selling a two year card for 2000rmb and we agreed
on meeting up the next day. The switch should be made at the gym so as we got there
we were told that the card has three or four months less time that we were
originally told. Also the switch cost was much higher and we wouldn’t be able
to sell it forward anymore. We didn’t buy this card, but instead contacted
another guy who was selling a seven month card for 600rmb. This card didn’t
either turn out the way it was advertised, since two months were missing and
the switch fee was higher. But now I have the card for five months and I should
also be able to go to swimming pool/center somewhere near the gym.