|
Gardens by the Bay light show |
|
View from the Sands hotel |
|
Inside the Sands hotel lobby |
|
Sands hotel in the back, behind some other structures |
Vesi- ja valoshown
jälkeen kävelimme ostoskeskuksen läpi Marina Bay Sands hotelille. Emme oikein
löytänyt millä hissillä pääse ylös Sky Park näköalatasanneelle, joten otimme
yhden hisseistä ylös viiteenkymmeen-jotain kerrokseen. Tietenkin tämä oli vain
hotellivieraiden aluetta, joten lähdimme takasin alas. Saimme jopa kuulla, että
vain hotelli vieraat edes näkevät infinity uima-altaan, eli ihan turhaan
olisimme maksaneet päästäkseen ylimmälle tasanteelle kun allasta ei saa nähdä.
Löysimme tiemme toiselle puolelle hotellia, josta oli hyvät näkymät Gardens by
the Bayn ylle. Tulimme juuri sopivaan aikaan, sillä Avatar-tapaisessa
puutarhassa oli myös meneillään ilta-valoshow. Shown loputtua menimme vielä
Shoppes –ostoskeskuksessa syömässä iltapalaa ennen kun otimme metron hotelille
päin. Ajattelin, että menemme Stadium asemalle, mikä olikin huono valinta. Emme
sieltä mitään taxia saaneet, ja onneksi parin kymmenen minuutin odottelun jälkeen
mukava nainen tuli apuun ja tilasi meille taxin.
☆★☆★☆★☆★☆★
After the water and light show we walked
through the Shoppes mall to Marina Bay Sands hotel. We didn’t find the elevator
to take up to the Sky Park observation deck to see the infinity pool and views,
so we took a random elevator up to the fifty-something floor. This was the
floor from which hotel guest could get up to the pool, so we had to get back
down. We were anyways told that only hotel guest could see the pool, so why pay
for the view when we already had seen it. We got to the other side of the hotel
were the Gardens by the Bay is located. If we would have had more time we could
have visited the gardens, but luckily we at least saw the light show from afar.
The avatar-like garden looks really special. As the show ended we went to the
Shoppes to eat something before we headed back to the hotel. I thought it would
be smart to get off on the Stadium metro station. But we ended up being the
only people there and no taxis could be found. After looking for a taxi for
almost thirty minutes a kind woman came to our rescue and called a taxi for us.