Monday, February 24

Fragrance Hotel Emerald



Saavuimme Singaporeen myöhään illalla, joten päätimme ottaa taxin hotelille. Taxikuski tiedusteli, mikäli tiesimme miltä alueelta olimme valinneet hotellin. Olimme kyllä tietoisia, että suurin punaisten lyhtyjen alue oli juuri hotellin lähistöllä, mutta halpoja hotelleja ei kylläkään Singaporesta muutenkaan löydä. Kuski ei edes oikein löytänyt oikealle kadulle, joten ilta hämärässä saimme nähdä lähikorttelit taxin sisältä. Eipä alue mitenkään pahalta vaikuttanut, vaan näimme enimmäkseen vaan halpoja ruokapaikkoja lähistöllä. Hotelimme Emerald kuului Fragrance Hotels ketjuun, joten lähistöllä oli melkein kymmenen samantapaista hotellia. Huone oli todella pieni, mutta tarkoituksena oli alun perinkin vaan kahden yön yöpyminen siellä, ja emmehän me Singaporessa ollessa vietä huoneessa paljon aikaa.

Hotelli oli noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä metroasemasta, joten pääsimme helposti kaupunkiin. Takaisin tulo hotelille oli taas vaikeampaa illalla päättäessäni kokeilla toista metroasemaa hotellin lähistöllä. Emme missään nähneet takseja, ja lopulta Singaporelainen tuli apuun ja tilasi meille taxin, kun emme pimeitä katuja pitkin halunneet kävellä hotelille. 

                                 ☆★☆★☆★☆★☆★

We arrived in Singapore late in the evening by air, so we decided to take a taxi to the hotel. The trip didn't take too long, but on the way the driver wanted to make sure we knew to what district we were going to, as he didn't think the red light light district was suitable for us. We were aware of this, but as I had looked through hotels in Singapore in advance, the price and location of Fragrance Hotel Emerald was good for our purpose, which was only to sleep for two nights. The taxi driver didn't find the right road at first so we got a nice sightseeing of the neighborhood. The hotel surroundings consisted mostly of cheap restaurants, but we didn't visit any of them. It was only a ten minute walk from the hotel to the nearest metro station, so we could easily get to the city.