Kolmaskymmenesensimmäinen
päivä heräsimme jo alkuunkin myöhään, mutta nokosten jälkeen kello olikin jo kolme
iltapäivällä. Meidän piti mennä ulos viettämään loppupäivää, sillä ulkona oli
todella lämmin. Aluksi en halunnut mennä pyörän pakkarille kyyditettäväksi,
mutta lopulta suostuin kun kuulin, että puisto oli melko lähellä. Ja onneksi se
olikin lähellä, sillä viiden minuutin matka sattui takapuoleen todella paljon,
vaikka tie oli suora. Puiston sisäänkäynnin luona oli pienimuotoinen
huivipuisto, jossa oli paljon perheitä lapsineen. Me jatkoimme puiston toiselle
puolelle, jossa sijaitsee iso rakennus. Rakennuksen ylimpään kerrokseen pystyi
portaita pitkin kiipeämään, ja minä puolikuntoisena jaksoin juuri ja juuri ylös
asti. Rakennuksen ympäri kiertävästä parvekkeesta oli hyvät näkymät lähialueen
ylle. Puistossa oli lampi, jossa pystyi polkuveneellä liikkumaan. Olisin ehkä
itsekin voinut polkuveneellä mennä, mutta touhu näytti enemmän
törmäysauto-menolta, sillä veneilijät polkivat suoraan päin tosiaan. Jossain
oli jopa viiden veneen kasaantuma kun kaikki vaan törmäsivät toisiinsa. Ehkä
lammessa oli vähän liikaa veneitä. Puistoalue oli muutenkin todella mukava,
missä monenlaista porukkaa vietti vapaataan.
☆★☆★☆★☆★☆★
On the thirty-first of January we got up really late, but after taking a nap the clock was already three o'clock. We were supposed to go out today, since we hadn't dome it the previous day. Outside was really warm, so by cycle we went to a park nearby. Inside the park area there was a small amusement park full of families with their young children. We continued to the the other side of the park where a huge building is located. From the inside stairs we climbed to the top floor, from where there is a good view over the nearby area. I barley made it up there, since I was still a bit under the weather. After this we walked around the park. There were a lot of different people spending their free time in the park, and it was nice to see something not touristy at all. The park had a pound with paddle boats. The scene was pretty chaotic as most people just paddled straight into another boat without even trying to avoid a collision.