Tässä isältä saamme
joululahja, eli kiinalaisen Xiaomin Mi action kamera. Kamera muistuttaa
huomattavasti GoProta, ja monet ovat verranneet näitä laitteita toisiinsa,
sillä tuloksella, että ei Mi kamera mikään huono ole hintaansa verrattuna.
Tottakai laatu ei voi olla samaa tasoa kun monta satasta maksavat GoPro
laitteet, mutta Mi kamera on ollut tähän saakka loistava käytössä. Emme ole
päässeet kameraa käyttämään kun pari kertaa uuden vuoden aikana. Seuraaviin
blogi postauksiin tulee varmaan kuvia, jotka kameralla olemme ottaneet.
Kamerassa ei ole näyttöä,
eli se pitää liittää kännykkään, ja sen kautta näkee mitä kuvaa. Tästä
huolimatta kameralla voi kuvata todella hyvin ilman kännykkää. Kamerasta löytyy
kolme näppäintä. Yksi niistä on/off näppäin, jolla voi valita mikäli haluaa
kuvata kuvia vai videon, ja se sijaitsee linssin vieressä. Toinen on wifi
näppäin, sillä kamera liitetään puhelimeen wifillä, ja se löytyy kameran
sivusta. Viimeinen näppäin sijaitsee kameran päällä, ja sillä otetaan kuvia.
Kamerasta löytyy vaikka millaisia erikoistehosteita, joita emme ole vielä
päässeet kokeilemaan. Xiaomi kameran lisäksi olemme hankkineet kasan muita
tuotteita. Xiaomi on sen verran edullinen, ja myös laadukas muihin merkkeihin
verrattuna, että odotamme innolla mitä muuta on tulossa. Xiaomi on kova
kopioimaan muita merkkejä, ja luulen, että sen takia sitä ei vielä monesta
maasta löydykään.
--------------------
We
got an action camera from my father as a Christmas gift. The Xiaomi Mi camera
is similar to GoPro, but much simpler and not as expensive. I have looked at
many comparisons made between the two, and most people agree that the Mi camera
is quite good. We haven’t been able to use the camera that many times, but during
the Spring Festival we were able to take it out a couple of times. I will add
the pictures in the following blog posts.
The
camera doesn’t have a screen, so the only way to know what is photographed is
through looking at your phone. The camera connects by wifi, and you can do all
sorts of different effect with the phone. The camera only have the on/off button,
with which to choose if you want to take pictures or videos, a wifi button and
the button with which to take the picture. The camera is a lot of fun and hopefully
we will go somewhere we can have a better try on making some nice pictures or
videos. In addition to the camera we have bought lots of other stuff from Xiao
Mi. We really like the quality goods they offer as they aren’t even that
expensive.