|
Puer tea as part of a tea ceremony to try different tastes |
|
Flower and fruit tea sampling |
|
Flowers that open up beautifully when put in hot water |
|
A shop window in the tea city |
|
Puer tea packed as some sort of cake |
|
Small shops selling green tea on the first floor |
|
This what the tea city looked like from the outside |
Ennen kun palasin kesällä
Suomeen, ehdin poiketa tee-markkinoilla. Olin paikasta lukenut, mutta en oikein
osannut kuvitella, miltä teemarkkinat oikeasti näyttävät. Kolme kerrosta ja
kolme rakennusta. Ensimmäisessä kerroksessa myytiin perus vihreää teetä ja
muita pieniä sekoituspakkauksia. Toisessa kerroksessa oli Pu´er teetä, eli
vihreän ja mustan teen välimuoto. Toisessa ja ylimmässä kerroksessa oli myös
tarvikkeita, kuten kuppeja ja kannuja. Kävimme kahdessa liikkeessä ostamassa
teetä, ja molemmissa tarjottiin teetä juotavaksi. Ensimmäisessä kokeilimme eri
kukka- ja hedelmä- tee makuja, mutta toisessa istuimme jo yli tunnin juomassa.
Myyjä piti meille pienimuotoisen tee seremonian ja kokeilimme kahta tai kolme
eri Puer teetä ja yhtä Oolong teetä. Puer teissä hinta vaihteli iän mukaan.
Kuusi vuotta vanha pakkaus maksoi yli viisitoista euroa, kun taas yli kymmenen
vuotta vanha maksoi jo lähemmäs sata euroa. Näitä teekakku-pakkauksia
kannattaisi siis ostaa säilytykseen, ja ottaa esiin sitten viiden vuoden kuluttua.
Before
going back to Finland in the summer, I had some time to visit the tianshan tea
city. It was quite far away, on the other side of the city. I didn’t know what
to expect from the city, but it consisted of three buildings with different stuff
on three floors. The first floor had some basic green tea and some cute gift
sets. On this floor we tried some flower and fruit tea. I also bought some nice
tea, which are flowers, that open up when put into hot water. On the second
floor we drank Puer tea for a couple of hours. Most shops conduct tea
ceremonies for potential customers, but after drinking a lot, you are obliged
to buy. Puer tea gets better with age, so the six year old package that I
bought cost some 100rmb where as a package that is over ten years old cost
closer to 800rmb. The third floor had cups and other tea accessories. The place is quite good, but you have to know wht kind of tea you are looking for before heading this way.