Monday, November 30

Kansanvälistä ruokailua








Saksalainen ystävä palasi kolme viikkoa kestäneeltä Australian matkalta, ja olemme sen jälkeen monena päivänä menneet yhdessä ulos syömään. Joskus miehet ovat olleet mukana, ja joskus olemme olleet vain kahdestaan. Vaikka hän onkin vegetariaani, olemme löytäneet monta hyvää ravintolaa. Viime viikon tiistaina kävimme nelistään Jinkelun ostoskeskuksessa sijaitsevassa Meksikolaisessa ravintolassa. Paikka ei ollut tunnelmallinen, mutta ruoka oli hyvää ja runsasta. Tuli vielä tilattua hyvät mansikka margariitat, jotka eivät olleet neljän euron hinnalla pilattuja.

Torstaina kävimme lähistön Korealaisessa. En edes tiennyt koko paikasta, joten olen iloinen, että menimme sinne yhdessä. Tilasimme vihanneksia ja lihaa, jotka tarjoilija pisti grillille, ja saimme itse maistaa korealaisittain omat ruokamme.  Jokaisessa pöydässä oli oma grilli, samaan tapaan, kuten monessa kiinalais-BBQ paikassa, mutta täällä tarjoilu oli erinomaista. Huomasin myös, että lihan laatu oli huomattavasti kiinalaispaikkoja parempi. Onneksi voimme noin 20 minuutissa ravintolaan kävellä, joten sinne menemme varmasti jatkossakin.

Vietin koko viikonlopun ystävättären kanssa ja siinähän paljon tulikin ruokailtua. Lauantaina kävimme aamupäivä kahvilla ja jaoimme kakkupalasen. Iltapäivällä söimme bagelit Spread the Bagel kahvilassa. Paikka on muuttanut ulkonäköään, ja se oli aivan tupaten täynnä ulkomaalaisia. Suuremmat tilat, mutta silti ahdasta, kun niin moni ihminen tuli bagelia ostamaan. Illalla kävelimme French Concessionin baari kadulle, jossa oli jo ennen kuutta melko vilkasta. Yritimme välttää paikat jossa oli jo juopuneita, joten menimme samaan paikkaan, jossa olen suomalaisen ystävän kanssa aikaisemmin käynyt. Happy hourin kunniaksi, ja ajan puutteen takia piti äkkiä ennen kuutta tilata kaksi olutta, sillä hinta kuuden jälkeen olisi ollut kalliimpi. Pieni hawaii pizza tuli syötyä yhden marjaisen oluen ja yhden vaalean-sitrus oluen seurana.

Vielä sunnuntaina kävimme CCnkin kanssa pienessä kiinalaisessa paikassa syömässä lounaan ja illalla curry talossa lähiostarissamme. Vielä viikko jäljellä, joten yritämme viimeisen viikon aikana tavata vielä pari kertaa ennen kuin molemmat suuntavat takaisin kotimaihinsa.

                                                                                                                                                                

My German friend came back to Shanghai after a three week holiday in Australia. I’m happy she is back since we have lots of thing we can do together. We started by meeting many times for dinner, sometimes just we two and sometimes the men would join us. Last week’s Tuesday we met at Jinkelu mall and ate in a Mexican restaurant. Not the coziest place, but great food and tasty margaritas for just 29rmb. The portions were big and I really liked it as it was not too tex-mex, but also not too traditional Mexican. In toehr words a good mix.

On Thursday we stayed closer to home and went to a Korean place that they had found earlier. The place was great, better than expected. We ordered some vegetables and meet that the server would serve on the grill in our table. Compared to some similar Chinese places this was excellent. Normally you put your things on the grill yourself but here they had good service. We could then mix the grilled food with Korean spices and it was delicious. Especially the meet was higher quality than what I have got in Chinese places.


We spent the whole weekend together and went eating and shopping together. On Saturday we did many food and drink brakes. We had some amazing morning coffee in the city in a nice café with big windows and sun shining outside. In the afternoon we ate a bagel in Spread the Bagel. They had changed the interior so more people could fit inside. The place was crowded, but we managed to find seats. In the evening we went to the bar street in French Concessions. Some places were completely empty as others had too many people. We went to a place that had happy hour as well as some different food options. I took a Hawaiian pizza and ordered two happy hour beers. One was fruity and tastes just like red ciders in Finland and the other was light citrusy. It is funny how I never would drink beer in Finland, but here is works fine. Maybe the same thing is with coffee. I just drink it in Shanghai. Weird…