Thursday, March 3

Decoration bargains

Got this one for only some 40rmb
After the voucher and sales the stool cost just 115rmb










Olen monen suomalaisen blogista nähnyt, että he käyvät DTL nimisessä liikkeessä ostamassa huonekaluja. Liike, tai paremmin sanottuna varastorakennus, sijaitsee Pudongissa, ja vain noin 20 min ajomatkan päässä kotoa. En kumminkaan ole sinne mennyt, kunnes CC kävi etsimässä töitä lähistöltä. Suurin osa asiakkaista taitaa olla länsimaalaisia, mutta silti varasto sijaitsee sen verran syrjäisessä paikassa, että ihmettelen kuka sinne menee. Varastohalli oli valtava ja kaiken maailman kiinalaistyylisiä modernilla tvisitillä löytyi. Hinnat ovat todella kovat, mutta toisaalla Kiinassa kaikki huonekalut taitavat olla kalliita, mikäli haluaa edes jotenkin hyvän näköisen. Olen pitkään haaveillut ostavani pienen kiinalaisen pallin. Haave kävi toteen, kun muistin heillä olevan 200rmb eli 30 euron voucheri niille, jotka jakavat kaupan mainoksen kavereilleen Wechatissä. Alkuperäinen hinta pallilla oli siis yli 50 euroa, mutta voucherilla ja alennuksilla loppusuma oli noin 17 euroa. Cc sai myös alennusta, sillä meillä on eri kaverit chättissä, joten saimme myös ihanan ruukun noin 6 eurolla. Kaikki muut varmasti ostavat jotain paljon kalliimpaa, sillä suurin osa tuotteista maksaa siinä 450 euron kohdilla, mutta me kyllä saimme tehtyä sellaiset kaupat, ai että! Nyt vaan pitää selvittää miten paljon pallin kuljetus Suomeen maksaa..

-----------------


I have noticed from some of the Finns blogs that I follow that they like going furniture shopping to a place called DTL. The shop, or more like a warehouse, is located in Pudong in a weird place. There is no metro nearby, it isn’t even in a place where western people normally go. That is probably the reason I never went there in the start. Fortunately, CC went to look for a job nearby, so I headed there with him. The only customers in the shop were western. How they get there I don’t know, as getting a taxi might be hard. The warehouse is enormous with lots of nice Chinese style furniture. Most of them have been made more modern with some details or colors. The prices, of course, are high, but that’s how it generally is if you don’t want to buy Ikea here. I had remembered seeing an advert where the shop would give 200rmb vouchers for anyone who posted the shops adverts to their friends in Wechat. I saw a stool that I had wanted to buy. Now with the 200 rmb discount it cost only 150rmb. They also had a New Year’s Sale, so in the end the stool only cost 115rmb! In addition, we found a nice pot and since Cc and I have different friends, he was also able to get the discount, and the pot cost only some 40rmb! Never been so happy about getting this much discounts for decoration items and furniture. Most of the furniture cost around 3000rmb, and most people use the discounts for those products. Therefore, I might be one of the only ones actually getting this kind of great benefit from the Wechat voucher.