Sunday, December 20

Pariisin matkalla









Lähdimme joulukuussa Pariisiin kolmeksi yöksi. Olimme varanneet jo ajoissa lentoliput Norwegianilata, ja lento meni melko hyvin. Löysimme lentokenttäbussin, joka vei meidät metroasemalle, josta jatkoimme metrolla asunnollemme. Olin löytänyt pienen yksiön läheltä Eiffel tornia Airbnb sovelluksen kautta. Emännän sisko otti meidät vastaan ja asunto oli juuri meille sopiva, keittiöineen ja suihkuineen, ja kaikki nähtävyydet olivat kävelyetäisyydellä. Metrokin oli aivan oven ulkopuolella, joka teki matkustamisesta helppoa.

Heti ensimmäisenä päivänä lähdimme kävelemään kohti Eiffel tornia, joka oli parin korttelin päässä. Eiffel tornissa kävimme vain ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa, sillä kolmas olisi jo ollut liikaa. Tämän lisäksi ehdimme nähdä Arc de Triomphe –riemukaarin sekä päivällä että illalla, Louvren museossa vietimme kolmisen tuntia ja kaikki suosituimmat taideteokset näimme hyvin, Notre-Dame kirkon ja Sacre Couer basilikan katoilla saimme ihastella maisemia.

Hyvin ehdimme nähdä kaikki nähtävyydet, joista olimme kiinnostuneita, kahdella kokonaisella päivällä ja kahdella puolikkaalla. Tämän lisäksi ehdimme shoppaila, etenkin Pariisin halvoissa apteekeissa, josta ostimme kassillisen Ranskalaisia ihonhoitotuotteita ja vitamiineja. Ruokailla ehdimme myös, ja vaikka oli vaikeata löytää tyypillinen Ranskalainen ravintola, pääsimme maistamaan mm. crepsejä, etanoja, juustoja. Heräsimme aina siinä viiden aikaan aamulla, ja seitsemältä, kun kahvilat avasivat ovensa, lähdimme liikkeelle. Otimme croisantin mukaan ja istahdimme kahville jossain keskustan pikku kahviloissa. Leivoksia tuli syötyä aivan tarpeeksi, ja herkullisia macaroon-leivoksia veimme kotiin asti.

                                                                                                                                          

We went to Paris for three nights in December. We had booked airplane tickets early from Norwegian and the flight went quite well. We found the airport bus, which took us to the nearest metro station, and from there we continued by metro to our apartment. We had booked an apartment near the Eiffel tower from Airbnb. The hostess sister was waiting for us at the apartment which was perfect for us. It had a small kitchen and bathroom, but its location was great. We could walk to all sights, and the metro was just outside the door, so traveling was convenient.

As soon as we had settled in we took a stroll around the neighborhood and found the Eiffel Tower just around a couple of blocks. It was sunny on our first day so we went to the first and second floor of the tower. During our trip we had plenty of time to visit all the sights that we wanted. We went to the Arc de Triomphe twice, to see it both during day and night. In the Louvre museum we spent three hours to see all the most important pieces. We could get a great view over the city from both Notre Dame and Sacre Coeur.

In addition to all the sightseeing we had time to do some shopping in the area. I especially liked the cheap pharmacies in the city from which we bought a bag full of French brand products and vitamins. Normally we got up at five in the morning but left the apartment at about seven when the cafes opened up. We had some croissants for breakfast and stopped at some small place to drink coffee. As we were up early, we could in most cases avoid queues and the days went on quite smoothly. Even though I was always looking for a typical French restaurant, we were out of luck, but we did taste some creep’s, snails and cheese, so at least some French food! 

Wednesday, December 9

Uudessa A350 koneessa




Lensimme sunnuntaina Shanghaista kotiin Suomeen uudella Airbus A350 koneessa. Lento meni hyvin ja kone laskeutui jopa yli 30 minuuttia ajoissa, vaikka boarding alkoikin vartin myöhässä. Kone ei ollut täynnä, mutta vieressämme istui ruotsalainen. Koneessa oli yllättävän suuri määrä ruotsalaisia, kun vertaa kiinalaisten määrän. Uudessa koneessa hyvät puolet olivat isommat jalka ja säilytys tilat, mutta huono puoli on, että nyt istutaan kolmen hengen rivissä, eikä kahden niin kuin aikaisemmin ikkunapaikoilla. Jopa oma tuuletus puuttui, joten paikoin olikin melko kuumaa. Palvelu toimi ja ruoka maistui. Tänään taas takaisin kentälle ja matka jatkuu Eurooppaan.

                                                                                                                                                           


On Sunday we flew from Shanghai to Helsinki with the new Finnair Airbus A350 plane. The flight went well and we landed more than 30 minutes earlier even though the boarding started late. The plane was not full, but we still got some one seated next to us. I don’t like the new seating arrangements, with three people seated next to each other. The older planes with two people seats were much better. On the bright side the space is bigger for your feet and bags and it was easier to sleep. The sleeping position of the chair is also more comfortable and the table can be folded in half so it doesn’t take up too much space. Not too many bumps on the road and good food made the flight better than usually. 

Tuesday, December 8

Bar Rouge cocktaililla



Illallisen jälkeen Lost Heaven ravintolassa päätimme mennä Bar Rouge baariin cocktailille. Baari kuitenkin avaa ovensa vasta kymmeneltä, joten jouduimme etsimään toisen paikan tunnin odottelua varten. Eipä paljon paikkoja lähistöllä ollut, joten menimme Press ravintolaan. Yläkerrassa on baari, josta tilasimme drinkit, mutta ne olivat niin alkoholilla pilattuja, että oli jo vaikeata juoda. Bar Rougissa sentään saimme kunnon cocktailit, jotka maistuivat aivan loistavalta. Olisin halunnut kardemummalla ja vaahtokarkilla maustetun drinkin, mutta sillä se oli loppu tyydyin vadelma ja mustikka cocktailiin. Näkymät baarista ovat aina upeat, ja 15 euron sisäänpääsyhinta ja samanhintaiset cocktailit pitävät suurimman osan ihmisistä poissa. Paikan päällä on siis paljon firmoja ja keski-ikäisiä. Lähdimme kotia päin sen verran myöhään että emme voineet ottaa metroa. Toisin sanonen jouduimme turvautumaan taksiin, joka ei tiennyt minne oli matkalla tai sitten yritti huijata, sillä hän ajoi määränpään ohi. Onneksi kaupungissa olen asunut sen verran pitkään että tunnistan tiet ja tiedän mistä pitäisi ajaa, joten minua ei kyllä enää pysty huijaamaan.

                                                                                                                                                                    


After the dinner at Lost Heaven we wanted to go to Bar Rouge. The bar opened at ten, so we had about one hour to spend somewhere else before going there. We ended up in the Press, as there aren’t many other bars nearby that aren’t extremely expensive. The Press’s cocktails tasted too much of alcohol and I could barely drink it. Luckily we got better drinks at Bar Rouge. Their raspberry and blueberry cocktail was exactly as I like it, even though my first choice with cardamom and marshmallow was not available. Bar Rouge is quite expensive and that can be seen from the crowd, which consist of only middle aged people or some company groups. But the view is one of the best, so that’s why we chose this bar as the last part of our last day together in Shanghai. 

Lost Heaven











Perjantaina menimme saksalaisen pariskunnan kanssa syömässä Bundilla. Valitsin Lost Heaven ravintolan, joka on suosittu Yunnanilaisesta ruoastaan. Ruoka oli todella hyvää, mutta samalla kallista. Kaikki mitä söimme oli maukasta, mutta teelehdistä tehty salaatti ja uunipossu olivat erittäin herkullisia. Ravintolassa on kolme kerrosta, ja istuimme alimmassa kerroksessa, jossa oli nojatuolit. Toisessa kerroksessa oli aivan liikaa ihmisiä ja kova melu, joten olen iloinen, että saimme istua alhaalla. Ravintola on tunnettu hämärästä tunnelmasta, sillä siellä ei ole paljon valoja. Tunnelma oli siitä huolimatta hyvä.

                                                                                                                                                               


On Friday we went out for our last dinner with our German friends. We ate at Lost Heaven at the Bund. I had never been there before, but I had seen many good reviews of the place. It is quite expensive, but not as expensive as other restaurants nearby. The atmosphere in the restaurant is interesting as it is quite dark. However, the food was awesome. Everything we had we finished and the salad made from tea leaves and roasted pork were some of the best food I have tried. The restaurant served mostly Yunnan cousin and the decoration is according to this surrounding. We were seated on the first floor with sofas, as the upper floor was more formal, but noisy and filled with people. 

Joulukuusimarkkinoilla









Joulu oli saapunut Hongqiaon kukkamarkkinoille. Paikan päältä saisi ostettua joulukuuset ja kaikki tarvittavat koristeet. Sääli, että meillä ei ole omaa pihaa, sillä muuten voisin koristella sen poroille ja muilla hauskoilla valokoristeilla. Löysin jopa lumi-sprayn, kun Shanghaissa ei paljon lunta löydy. Vähän palloja kuuseen tuli ostettua, mutta muuten joulutarvikkeet eivät mukaan tulleet. Kuusetkin olivat melko kalliit, sillä kuulimme jonkun sanoneen kuusen maksavan lähemmäs 200 euroa. Lisäksi markkinoilta löytyi puhuva lintu. Harakan tapainen kiinalainen lintu istui häkissä ja sanoi Ni hao kun lähestyi kauppaa. Puhuvan linnin saa omakseen kun maksaa noin 150 euroa.

                                                                                                                                                                


Christmas had arrived at Hongqiao flower market. There were lots of decorations as well as Christmas trees and flowers on sale. I wonder if it is only foreign people who buy these things or if Chinese people actually celebrate this as well? Anyways, I bought some decoration balls for our three in Finland. I would have loved to buy so much more, but most of the decoration would be hard to ship. We also found a talking bird at the market. The bird said Ni hao to everyone who entered the shop. The bird cost some 1000rmb and we were told it takes about two months to teach the bird to speak.    

Teehetki




Viimeisenä viikkona Shanghaissa kävimme saksalaisen pariskunnan kanssa teehuoneella. Teetä tuli myös nautittua sitä edellisenä viikonloppuna, kun lähdimme Tianshan teekaupunkiin. Kävelimme ympäri parisen tuntia ja ostelimme tarvikkeita kunnes vastaan tuli pieni liike, jossa myyjä osasi Englantia hyvin. Tutustuimme hänen valikoimaan vähän paremmin, ja antoi meidän maistaa noin kymmentä eri teelajiketta. Hänellä oli kattava lista teestään, ja aloitimme pu’er teellä. Kokeilimme yhtä, joka oli sticky riceilla maustettu, ja maistui todella voimakkaalta riisiltä. Pari oolongia tuli kokeiltua, ja ne ovat aina hyviä, mutta musta tee oli pahaa. Tässä huomaa, kuinka normaali musta tee ei enää maistu niin hyvälle kun on kokeillut monta eri raikasta viherteetä. Taisin ostaa neljää eri sorttia teehetken jälkeen ja matkalla tuli vielä mukaan erilaisia kukkateitä. Markkinat ovat todella kattavat, mutta joskus siellä on liikaa valinnanvaraa, ja on vaikea valita missä kaupassa teet käy loppujen lopuksi ostamassa.

                                                                                                                                                                  


During our last week in Shanghai we went out to the tea house we have been to before and drank some tea and ate some snacks with the German couple. The weekend before that we visited Tianshan tea city in the city center. We walked around for a couple of hours and bought some small items until we found a shop were the seller spoke good English. She introduced her teas and had a comprehensive list to look at. We were given maybe ten different teas to taste before making the decision on which one to buy. I bought some four different sort including oolong and pu’er. It was funny to see how horrible the black tea was compared to the green ones, as my taste has changed quite a lot. The tea city is great, but sometimes there is too much to choose from. 

Viimeinen työpäivä illallisineen






Viimeinen työpäivä tuli ja meni viime torstaina. Perjantain piti olla viimeinen virallinen päivä, mutta sillä sinä päivänä sähköt eivät olisi toimineet, sain yhden vapaapäivän ennen kotimatkaa. Luulin, että viimeisenä päivänä ei tapahtuisi paljon, mutta se olikin todella kiireinen. Minulla oli kahdeksan 30-minuutin tuntia, kirjoitusopetustunti ja lisäksi piti siivota kone ja pöytä, käydä hakemassa nimikirjoituksia jokaiselta osastolta ja palauttaa tavarat oikeille henkilöille. Onneksi selvisin ja töitten jälkeen ajoimme Jinkelu ostoskeskukseen syömään. Valitsimme tällä kertaa Singaporelaisen keittiön. Tilasimme snack-lautasen, jossa oli kananvartaita, kevätrullia ja muita pieniä herkkuja. Satay-possu ei ollut hyvää, mutta laksa keitto oli maukas. Saimme itse kiehuvaan keittoon lisätä vihanneksia ja mereneläviä.

                                                                                                                                                                   


My last day at work was finally on Thursday. Actually, I was supposed to work on Friday, but to my big relief the building would turn of the power for that day, so my last day was moved up. I thought it would be a boring last day, but I was busier than I had expected. Lots if short classes and writing class in addition to cleaning my computer and workspace and doing some administration tasks before I could leave. After the hectic day we drove to Jinkelu, where we had some great Singaporean food. We ordered a snack platter, with ribs, chicken on spear, spring rolls and so on. The satay pork skin was not good but the laksa soup was tasty. We could add the seafood and vegetables in the soup on our own. The restaurant was packed when we arrived and quite big, but still comfortable. I’m happy it is easy to try out different food from different countries in this city. 

Monday, November 30

Sip´n´paint studiolla maalaamassa







Katselin jo vuosi sitten maalauskursseja Shanghaissa, en vaan yksin sinne kehdannut mennä. Ajaessamme saksalaisen lentokentälle kuukausi sitten kysyin, mikäli hän palatessaan haluaan mennä kanssani maalaamaan. Hän sanoi totta kai, joten lauantaina kävimme Sip´n´Paint studiolla maalaamassa öljyväreillä. Etukäteen piti ilmoittautua, ja valitsimme vapaamuotoiseen maalauskurssin. Saapuessamme paikalle tasan siihen aikaan kun piti tulla, paikalla oli jo kaksi henkilöä. Luulin molempien olevan opettajia, mutta selvisi, että Ranskalainen mies oli myös tullut maalaamaan.

Saimme ensin katsella ympäri studiota ja katsella kuvia, jotta keksisimme mitä halusimme maalata. Totta kai olisimme voineet tuoda omankuvan mukaamme. Olin aluksi ajatellut maalaavani Shanghain pilvenpiirtäjä. Meillä oli vain kolme tuntia aikaa maalata, ja en tiennyt paljonko aikaa kaikkiin pieniin yksityiskohtiin menisi, joten valitsin toisen kuvan. Lopulta löysin värikkään Eiffel torni kuvan, jonka päätin maalata meidän tulevan matkan kunniaksi.

Opettaja neuvoi mitä tehdä ja mistä kaikki tarvikkeet ja värit ottaa. Ohjeet olivat selvät ja opettaja muutenkin todella mukava. Hän tuli aina silloin tällöin kyselemään miten menee, mutta ei häirinnyt ollenkaan, mikä oli todella mukavaa. Saimme siis melko rauhassa maalata kolmisen tuntia. Musiikki soi taustalla, ja sisällä oli niin lämmin, että pystyin maalaamaan teepaita päällä. Nimensä mukaan, paikalla oli myös baari josta olisi voinut ostaa kahvin lisäksi iso määrä alkoholia. Juomat jäivät juomatta kun huomasin korkeat hinnat.


Aloitimme piirtämällä viivat lyijykynällä. Seuraavaksi saimme itse hakea omalle paletille värejä ja aloittaa maalaaminen. Maalaamisen aikan paikalle saapui lisään porukkaa, joista osa jatkoi keskenjääneillä tauluilla. Katselin kun Saksalainen vieressäni käytti palettiveistä pensselin sijaan, ja itsekin kokeilin samaa tekniikkaa. En saavuttanut sitä tulosta, jota etsin, mutta opettaja kehui teostani, mikä oli ihan mukavaa. Kolmen tunnin työskentelyn jälkeen opettaja pakkasi maalauksen pahvilaukkuun, ja sanoi, että kuivuminen voi kestää viikon. Taulu saa siis levätä omassa laukussaan viikon, ennen kun se otetaan esiin. Laatikossa on aukko edessä, joten emme taulujen kanssa uskaltaneet mennä metroon. Onneksi Cc tuli meidät kaupungista noutamassa, joten emme tarvinneet sotkea kanssamatkustajien vaatteita.  

                                                                                                                                                                

Together with my German friend we decided to go to a painting class. Since we both know how to paint we chose a free style class. The Sip’n’paint studio is in the French Concessions so we took the metro into the city. There were just two people and I though both of them were teachers. It turned out that just the Chinese woman was a teacher and the French guy was just like us, students, who wanted to paint.

We had some time to look at pictures to find inspiration. I chose the Eiffel tower as we are going there quite soon. After this we were shown all the brushes and paints and then we could start. The teacher came now and then and looked at what we were doing, but she didn’t interrupt, which was good. We could paint for three hours and for me it was just enough to finish the painting.  


In the end our paintings were put into cardboard boxes and we could transport them home. After one week the painting still hadn’t tried completely. 

Ompelutarvikemarkkinoilla




Kävin lauantain Saksalaisen kanssa ompelutarvikemarkkinoilla. Onneksi meillä on samat harrastukset, joten voimme molemmat monta tuntia katsella vetoketjuja, naruja, timantteja jne. Olen CCn kanssa parisen kertaa käynyt, mutta se ei oikein toiminut, joten hyvä sain seuraa. Tällä kertaa kävimme siellä hakemassa vähän tarvikkeita kotiin vietäväksi. Halvimmillaan saa vetoketjuja parillakymmenellä sentillä ja niitit sun muut pienet tavarat maksavat viisi senttiä kappale. Markkinoilta löytyy paljon tavaraa, jotka voivat hienomassa kaupassa maksaa tuplasti enemmän.

                                                                                                                                                                 


On Saturday I went together with my German friend to the sewing accessories market near the Yu yuan garden. I’m happy we have the same hobbies as both can stare at zippers, buttons, and other small things for ages. We both needed to go there and stock up on all the cheap stuff that costs a fortune back in Europe. Even the same things bough in nicer shops in Shanghai might be double the price to what they cost in the market. 

Kansanvälistä ruokailua








Saksalainen ystävä palasi kolme viikkoa kestäneeltä Australian matkalta, ja olemme sen jälkeen monena päivänä menneet yhdessä ulos syömään. Joskus miehet ovat olleet mukana, ja joskus olemme olleet vain kahdestaan. Vaikka hän onkin vegetariaani, olemme löytäneet monta hyvää ravintolaa. Viime viikon tiistaina kävimme nelistään Jinkelun ostoskeskuksessa sijaitsevassa Meksikolaisessa ravintolassa. Paikka ei ollut tunnelmallinen, mutta ruoka oli hyvää ja runsasta. Tuli vielä tilattua hyvät mansikka margariitat, jotka eivät olleet neljän euron hinnalla pilattuja.

Torstaina kävimme lähistön Korealaisessa. En edes tiennyt koko paikasta, joten olen iloinen, että menimme sinne yhdessä. Tilasimme vihanneksia ja lihaa, jotka tarjoilija pisti grillille, ja saimme itse maistaa korealaisittain omat ruokamme.  Jokaisessa pöydässä oli oma grilli, samaan tapaan, kuten monessa kiinalais-BBQ paikassa, mutta täällä tarjoilu oli erinomaista. Huomasin myös, että lihan laatu oli huomattavasti kiinalaispaikkoja parempi. Onneksi voimme noin 20 minuutissa ravintolaan kävellä, joten sinne menemme varmasti jatkossakin.

Vietin koko viikonlopun ystävättären kanssa ja siinähän paljon tulikin ruokailtua. Lauantaina kävimme aamupäivä kahvilla ja jaoimme kakkupalasen. Iltapäivällä söimme bagelit Spread the Bagel kahvilassa. Paikka on muuttanut ulkonäköään, ja se oli aivan tupaten täynnä ulkomaalaisia. Suuremmat tilat, mutta silti ahdasta, kun niin moni ihminen tuli bagelia ostamaan. Illalla kävelimme French Concessionin baari kadulle, jossa oli jo ennen kuutta melko vilkasta. Yritimme välttää paikat jossa oli jo juopuneita, joten menimme samaan paikkaan, jossa olen suomalaisen ystävän kanssa aikaisemmin käynyt. Happy hourin kunniaksi, ja ajan puutteen takia piti äkkiä ennen kuutta tilata kaksi olutta, sillä hinta kuuden jälkeen olisi ollut kalliimpi. Pieni hawaii pizza tuli syötyä yhden marjaisen oluen ja yhden vaalean-sitrus oluen seurana.

Vielä sunnuntaina kävimme CCnkin kanssa pienessä kiinalaisessa paikassa syömässä lounaan ja illalla curry talossa lähiostarissamme. Vielä viikko jäljellä, joten yritämme viimeisen viikon aikana tavata vielä pari kertaa ennen kuin molemmat suuntavat takaisin kotimaihinsa.

                                                                                                                                                                

My German friend came back to Shanghai after a three week holiday in Australia. I’m happy she is back since we have lots of thing we can do together. We started by meeting many times for dinner, sometimes just we two and sometimes the men would join us. Last week’s Tuesday we met at Jinkelu mall and ate in a Mexican restaurant. Not the coziest place, but great food and tasty margaritas for just 29rmb. The portions were big and I really liked it as it was not too tex-mex, but also not too traditional Mexican. In toehr words a good mix.

On Thursday we stayed closer to home and went to a Korean place that they had found earlier. The place was great, better than expected. We ordered some vegetables and meet that the server would serve on the grill in our table. Compared to some similar Chinese places this was excellent. Normally you put your things on the grill yourself but here they had good service. We could then mix the grilled food with Korean spices and it was delicious. Especially the meet was higher quality than what I have got in Chinese places.


We spent the whole weekend together and went eating and shopping together. On Saturday we did many food and drink brakes. We had some amazing morning coffee in the city in a nice café with big windows and sun shining outside. In the afternoon we ate a bagel in Spread the Bagel. They had changed the interior so more people could fit inside. The place was crowded, but we managed to find seats. In the evening we went to the bar street in French Concessions. Some places were completely empty as others had too many people. We went to a place that had happy hour as well as some different food options. I took a Hawaiian pizza and ordered two happy hour beers. One was fruity and tastes just like red ciders in Finland and the other was light citrusy. It is funny how I never would drink beer in Finland, but here is works fine. Maybe the same thing is with coffee. I just drink it in Shanghai. Weird…