Monday, October 13

Papercutting



Kiinan kulttuuri tunneilla opimme leikkaamaan paperista kuvioita, jotain jota kiinalaiset harrastavat etenkin uuden vuoden aikaan. Monessa paikka olin nähnyt hienoja paperikuvioita, jotka olivat joko kehystetty tai sitten ne kiinnitettiin ikkunaan. Itse asiassa en monella kiinalaisella nähnyt paperista leikattuja kuvia kotonaan, vaikka ne vaikuttavat olevan suosittuja. Ensimmäiset ostin Hangzhoussa ollessani ilta-markkinoilta. Illaksi pystytetystä kojusta löysin sekä hienon panda-aiheisen kuvan että suuremman kuvan, jossa oli riikinkukkoja. Hinta ei ollut mikään halvin riikinkukkojen kohdalla, mutta tykkäsin kuvasta sen verran, että oli pakko sekin ostaa. Kuvilla olisi ollut kehykset, mutta ostin ne ilman niitä, sillä kuljetus olisi ollut hankalaa. Toisen kerran, kun paperikuvia kävin ostamassa, oli Pekingissä ollessani. Pekingin oopperan jälkeen käväisin hotellin lahjatavara kaupasta ostamassa kaksi pinkistä paperista leikattua pandaa, joista yksi nostaa painoja ja toinen heittää seivästä. Vaikka pandoilla ei ollut mitään tekemistä oopperan kanssa, niin ne olivat sen verran hauskan näköiset, että halusin nekin omakseni. En toisin ole saanut kehystettyä näitä kuvia vielä.


During my Chinese Culture class we were taught about Chinese traditional paper cutting. We were also given the chance to try it during class. Paper cutting is especially important during Spring Festival, but to be honest I haven’t seen any being used by locals. Shops use to have both pictures in frames as well as those that are meant to be put up in windows. The first ones I bought in Hangzhou at the night market. I was drawn to the stand by a big picture of two peacocks. The price was a bit high, but since I didn’t take the frame I got it cheaper. I also ended up getting pandas gut from paper and I was impressed by both of the pictures detailed work and framed them back in Finland. I also got two pictures when I visited Beijing. After the Beijing opera act I bought two panda pictures from the gift shop. One was lifting weights and the other throwing a spear. The bright pink color and the funny characters has yet to be framed before I can put them up on display.